Johtamis- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevät ja samalla työn ohessa yliopistoissa opiskelevat käytännön toimijat ovat osa yliopistojen laajaa sivutoimisten ja osa-aikaisten opiskelijoiden joukkoa. Väitöstutkimuksessaan Virpi Malin tutki yhden tällaisen opiskelijaryhmän, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun Johtajasta tohtoriksi -väylällä opiskelevien käytännön osaajien oppimisen todellisuutta. Tutkimus avaa koko tohtorikoulutusta koskevia että liike-elämän ja yliopistojen välistä yhteistyötä koskevia ajankohtaisia kysymyksiä.
Tutkimuksessa johtajaopiskelijat antoivat oppimiselle erilaisia merkityksiä tarkastelunäkökulmasta riippuen. Opiskelu väylällä oli ensisijaisesti yksilöllinen projekti, ja oppiminen henkistä kasvua ja yksilöllistä osaamisen kartuttamista. Johtajina opiskelijat kuitenkin katsoivat, että oman oppimisensa avulla he saattoivat samalla luoda oppimiskulttuuria omaan organisaatioonsa, rakentaa uudenlaista kysymyksenasettelua organisaation käytänteisiin liittyen ja kehittää organisaatiota. Kun tarkastelunäkökulma laajeni koko yhteiskuntaa ja yleisiä muutostrendejä koskevaksi, annettiin oppimisellekin laajempia merkityksiä yleisen sivistystason nostajana, elinkeinoelämän ja yliopiston yhteistyön edistäjänä ja muutokseen vaikuttamisena.
Tutkimuksessa korostui käytännön osaamisen ja tieteellisen osaamisen yhdistämisen perusproblematiikka.
– Johtajaopiskelijoita motivoi oppimisen ilo, mutta samalla he kokivat olemassa olevan osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen ongelmalliseksi ja käytännön osaamisen arvostamisen vähäiseksi, Malin kuvailee.
Yliopiston edustajien näkemyksissä taas korostuivat tieteelliseen osaamiseen ja sen hankkimiseen liittyvät haasteet, joihin liittyy myös kysymys tutkimusten laadusta ja opintojen etenemisestä. Erilaiset näkemykset kulminoituivat yleisemmin keskusteluun teoreettisen tiedon ja käytännön tiedon suhteesta. Eriävistä näkemyksistä huolimatta tutkimuksessa korostui kuitenkin eri osapuolten halu nähdä toisensa myös oppimisresurssina.
Keskustelu työelämän tohtoritarpeesta ja aiemmissa tutkimuksissa todettu ristiriita julkipuheiden ja käytännön välillä nousi esille myös tässä tutkimuksessa. Yleinen näkemys, joka myös tässä tutkimuksessa saa tukea, on, että yliopiston tohtorikoulutuksen ensisijainen tehtävä on ammattitutkijoiden kouluttaminen. Kysymys siitä, mihin johtajatohtoreita tarvitaan, laajeneekin samalla kysymykseksi siitä, mihin ylipäätään tarvitaan tohtoreita, joilla ei ole tarkoituskaan päätyä tutkijanuralle. Myös meneillään oleva tohtorikoulutuksen uudistaminen korostaa resurssien kohdentamista ns. tohtoriputkessa olevien nopeaan kouluttamiseen akateemiselle uralle. Lisääntyvä yhteistyö elinkeinoelämän ja yliopistojen välillä luo kuitenkin myös uudenlaisia tarpeita ja mahdollisuuksia käytännön osaajien tohtorikoulutuksessa.
- Tässä tutkimuksessa esille nousi johtajaopiskelijoiden rooli sillanrakentajina, työelämäyhteyksien mahdollistajina ja työelämäosaamisen välittäjinä, Malin summaa.
