Väitöskirjan aiheena on ihmisen ja hirven välinen suhde Pohjois-Euroopassa aikakaudella 12 000–1200 eKr. Hirvi (Alces alces) oli poikkeuksellisen tärkeä eläin pohjoisille kansoille vuosituhansien ajan. Se oli paitsi pohjoisen havumetsävyöhykkeen tärkein saaliseläin myös huomattavia symbolisia merkityksiä kantanut eläin. Tutkimus pyrkii eri aineistoja yhdistämällä antamaan kokonaisvaltaisen käsityksen hirven merkityksestä esihistoriallisille väestöryhmille pitkällä aikavälillä. Se käsittelee hirvisymboliikan syntyä, hiipumista ja erilaisia ilmentymiä pohjoisella havumetsävyöhykkeellä sekä hirveen esihistoriallisena aikana kytkeytyneitä uskomuksia ja käytäntöjä. Tutkimusaineisto koostuu hirven osteologisista jäänteistä ja hirven kuvauksista pyyntikulttuurien kalliotaiteessa ja esinelöydöissä. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä toimii hirvenpyyntiä harjoittavien yhteisöjen parista johdettujen relationaalisten analogioiden käyttö. Muita tutkimuksessa hyödynnettyjä menetelmiä ovat kattava kirjallisuuskatsaus, kalliotaidekohteilla, museoissa ja arkeologisissa kokoelmissa suoritettu kenttätyö sekä hirvenmetsästäjien ja biologien konsultaatio.

Tutkimus osoittaa hirven monituhatvuotisen erityisaseman ja hirvisymboliikan syntymisen selittyvän useilla taustatekijöillä, joista päällimmäisiä olivat hirvenpyynnin tehokkuus ja arvostus sekä hirven monipuolisuus ja ennustamattomuus resurssina. Työn keskeinen argumentti on, että hirvien kuvaamiselle esihistoriallisessa taiteessa oli kaksi perustavanlaatuista syytä: pyyntionnen saavuttaminen sekä metsästettäviksi soveltuvien hirvien lisääntymisen turvaaminen. Tutkimuksen valossa naarashirvi ilmensi hirvien ns. lajinhaltijaa, jonka vastuulla oli paitsi jälleensyntyminen ja hedelmällisyys myös saalistuksen onnistuminen. Hirvilehmän asema elämänantajana vaikuttaa olleen merkittävä teema, joka säilyi Pohjois-Euroopassa keskeisenä vuosituhansien ajan. Pohjoisessa kalliotaiteessa hirvenkuvia esiintyy runsaasti, ja ne ovat parhaiten ymmärrettävissä yksilöllisiä eläimiä esittävinä. Tavanomaisille kalliotaidekohteille tehdyt hirvenkuvat selittyvät niin vieraille väestöryhmille kuin hirville itselleen osoitettuina ilmaisuina alueen ihmisten ja hirvien välillä vallinneesta suhteesta. Suurille kalliopiirroskeskittymille tehdyt hirvenkuvat kytkeytyvät sen sijaan ensisijaisesti eri alueiden pyyntiyhteisöjen välisiin tapaamisiin. Erilaisille hirveä esittäville esineille on vuorostaan yhteistä niiden kuuluminen hirvenmetsästysprosessin eri vaiheisiin.

Tutkimuksen perusteella on oletettavaa, että jokaisella hirvenmetsästäjällä oli henkilökohtainen suhde hirveen ja/tai tämän lajinhaltijaan, mutta suhteiden laadussa oli eroavaisuuksia, jotka heijastuivat pyyntiyhteisöissä. Taitavimmat hirvenmetsästäjät kohosivat yhteisöjensä arvostetuimmiksi ja arvovaltaisimmiksi jäseniksi. Ajan saatossa tällaisia henkilöitä alettiin pitää myyttisinä esi-isinä, joita kuvattiin myös kalliotaiteessa. Hirvisymboliikan hiipuminen tutkimusalueella selittyy tutkimuksen valossa lukuisten tekijöiden yhteisvaikutuksella, ja näihin lukeutuvat ilmaston muuttuminen, maanviljelykseen kytkeytyvien uskomusten leviäminen sekä muiden eläinlajien merkityksen kasvaminen.