Kirjailija ja suomentaja Ville-Juhani Sutisen Lomostalgia on tietokirjallisella esseellä varustettu valokuvateos, tekijänsä ensimmäinen ensisijaisesti kuvataiteellinen julkaisu.
Kirjan nimi, uudissana Lomostalgia, on yhdistelmä sanoista lomo and nostalgia. Edellinen viittaa valokuvien estetiikkaan ja syntytapaan, jälkimmäinen teoksen tärkeimpään tutkimuskohteeseen ja aiheeseen. Kirjassa on valikoima kuvia, jotka on kaikki otettu viimeisen kymmenen vuoden aikana eri puolilla maailmaa vanhoilla neuvostoliittolaisilla “amatöörikameroilla” tavallisille mustavalko- ja värifilmeille. Useimmat kuvat ovat joko Yhdysvalloista tai Venäjältä, joissa nostalgia yksityisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä on 2010-luvun mittaan noussut voimatekijäksi.
Sutisen edustama valokuvallinen työskentely on jo pitkään tunnettu “lomoiluna” tai “lomotyylinä” – viitaten Venäjällä jo sata vuotta toimineeseen kameratehtaaseen –, ja sille ovat ominaisia erilaiset vääristymät ja sattumanvaraisuudet, filmimateriaalille ja teknisesti yksinkertaisille kameroille annettu suuri “päätäntävalta”. Sutinen argumentoi esseessään, että työtavassa on se etu, että manipulointi tulee vaikeaksi: ruutu on sellainen kuin se on, eikä sitä voi jälkeenpäin juurikaan muokata – varsinkaan jos Sutisen tavoin kehityttää filminsä fotoliikkeissä paperikuviksi tai antaa liikkeen skannata negat digitaaliseen muotoon.
Koska nostalgia liittyy usein tekniikkaan, Lomostalgian kuvat näyttävät viittaavan menneisyyteen ja romantisoivan sitä, vaikka ne esittävät nykyaikaa. Sutinen on kuvannut lähinnä kaupunkeja, niiden reunoja ja katveita, mutta myös keskustoja, paikkoja, joissa menneisyys on voimakkaasti läsnä, mutta ei välttämättä selvästi sellaiseksi osoitettuna, kohotettuna. Lomostalgian suhde nostalgiaan on ristiriitainen: “Miten on mahdollista kuvata nostalgisilla kameroilla nostalgisia kohteita olematta nostalginen?” Vastaus jää osittain lukijan vastuulle.
Teoksessa – sekä kuvissa että kirjan lopussa olevassa esseessä – tekijän kriittisen katseen kohteena on koko teollinen 1900-luku, joka yhä mielikuvien ja toiveiden tasolla jatkuu monissa kehittyneissä maissa, vaikka kuluvan vuosisadan suuret ja polttavat kysymykset ovat aivan toisenlaisia kuin aikanaan sodanjälkeisen optimismin värittämässä maailmassa.
Lomostalgian sisus on tehty digipainossa, ja kirja on sidottu käsin. Kannessa on käytetty seri- ja kohopainotekniikoita. Jokainen kappale sisältää vanhalle kuitupaperille vedostetun hopeagelatiinivedoksen, joka on numeroitu samalla numerolla kuin itse kirja. Lomostalgian editio on 200 kappaletta.