Postiluukusta putosi kirjekuori, jossa ei ollut mitään tietoa sen lähettäjästä. Riina aukaisi jännittyneenä kuoren ja löysi sieltä paperin, jossa oli seuraava Aale Tynnin kirjoittama runo.

KAARISILTA
Ja Jumala sanoi: "Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että
kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on ikävä päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.

Minä sanoin: He tulevat raskain saappain, multa-anturoin,
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijan?

Ja Jumala sanoi: Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on vahvempi kuin
vuorimalmit maan,
pane kappale silta-arkkuun, niin saat
sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä sen anteeksi, jos sillan rakennat.

Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden ylitse lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.

"Kyllä on kaunis runo, mutta minulla on nyt niin kiire ja paljon muita askareita, etten ehdi mitään siltoja rakentelemaan. Ei Jumalakaan minulle mitään puhu, koska olen pistänyt välit poikki hänen kanssaan jo aikoja sitten," sanoi Riina ääneen ja niin sillan rakentamiset unohtuivat. Kuitenkin jotain jäi Riinan sydämeen ja ne sanat olivat: 'joka syvyyden ylitse lakkaamatta valoa säteilee'. Hänelle oli selvää, että jokin syvyys on olemassa, mutta Riina kaipasi sitä 'lakkaamatta säteilevää valoa'.

Riinan tarina on kappale yhden ihmisen todellista elämää. Harvoille vain tapahtuu niin paljon ja niin monenlaista. Tämä pitää lukijan mielenkiinnon hereillä kirjan alusta sen loppuun. Kirjan päähenkilöllä on "happy end", onnellinen loppu. Synkässä ajassamme se antaa todellista toivoa. Siksi kirjaa voi suositella. Se on todella lukemisen arvoinen. Pauli Rahkonen, pastori.