Tutkimukseni kohdistuu Euroopan unionin päätöksentekoon yhteismarkkinoiden alueella 1990-luvulla. Analysoin pakkausdirektiivin, sähkömarkkinadirektiivin ja jätteenpolttodirektiivin päätösprosessit erillisinä case-tutkimuksina ja analyysieni perusteella teen yleisempiä johtopäätöksiä unionin päätöksenteosta. Olli Rehnin tavoin katson Euroopan unionin yhteisöksi, jossa kotimaassaan vastuussa olevat hallitusten edustajat tekevät päätöksiä ministerineuvostossa. Unionin toinen keskeinen instituutio on itsenäinen komissio, ja järjestelmää täydentävät Euroopan parlamentti ja EY:n tuomioistuin.
Tutkimukseni teoreettinen viitekehys on poliittinen realismi, jonka mukaan päätökset tehdään intressien perusteella ja puheiden tarkoituksena on useinkin vain peitellä näitä intressejä. Siksi keskityn analyyseissäni konkreettisiin kysymyksiin eli päätösten sisältöön ja jätän käytetyt puheenvuorot vähemmälle huomiolle. Poliittisen realismin ohella sovellan yritysten johtamisessa käytettyä strategisen valinnan teoriaa, jonka mukaisesti olen valinnut käsittelyyn vain kaikkein keskeisimmät asiat ja seuraan päätöksen muotoutumista niiden kohdalla. Tuloksia yhdistäessäni käytän vertailevan politiikan tutkimuksen menetelmiä.
Analyysieni mukaan valta Euroopan unionin lainsäädännöstä päätettäessä on edelleen selkeästi jäsenvaltioiden hallituksilla. Komissio tekee ehdotuksensa suurten jäsenvaltioiden preferenssien asettamissa rajoissa eikä parlamentti puutu jäsenvaltioiden välisiin vakaviin kiistakysymyksiin. Sovittelu ja ratkaisu jäävät näin ollen hallitusten välisiin neuvotteluihin ja ministerineuvostoon. Päätösprosessi käynnistetään akuutin tilanteen eikä pitkän aikavälin suunnitelman perusteella. Päätökset ovat rationaalisia ratkaisuja esille tulleisiin ongelmiin, mutta jos isolla jäsenvaltiolla on jyrkkä kanta johonkin säädöksen kohtaan, rationaalisuudesta poiketaan ja päätös seuraa jossakin määrin tätä kantaa. Päätökset tehdään noudattaen sopimusten mukaisia menettelyjä, joiden puitteissa päätösprosessit kuitenkin muodostuvat toisistaan poikkeaviksi. Päätösprosessi ei ole hallittu, vaan se ajautuu tilanteen ohjaamana.
Päätösprosesseissa oli nähtävissä piirteitä useista Euroopan unioniin kohdistetuista teorioista (uusfunktionalismi, hallitustenvälisyys, uusinstitutionalismi), mutta mikään niistä ei pystynyt selittämään päätösprosessia kokonaisuudessaan.
