Edvard Otto Vilhelm Gylling syntyi vuonna 1881. Ratainsinöörin pojasta olisi saattanut tulla suomalainen suurmies ellei olisi ajautunut sivuraiteelle. Edvard Gylling, luokkansa priimus, opiskeli Jyväskylän lyseossa ikätovereinaan mm. Otto Vilhelm Kuusinen ja Sulo Wuolijoki. Kolmikko Yrjö Sirolalla täydennettynä toimitti Sosialistista Aikakauslehteä. Perhe muutti Kalmaan tilalle Ikaalisiin.
Vuosina 1908 - 1918 Gylling oli sosiaalidemokraattisen puolueen johtavia poliitikkoja. Kansalaissodan loppuvaiheessa hän oli punaisten joukkojen esikuntapäällikkö, joka jäi muiden johtajien paettua Viipurin linnaan. Kapinan kukistuttua edessä oli pako Helsingin ja Turun kautta Tukholmaan. Leniniltä kutsukirjeen saatuaan Gylling lähti 1920 Neuvosto-Venäjälle ja siirtyi lähes itseoikeutettuna Karjalan Autonomisen Sosialistisen Neuvostotasavallan kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajaksi. 1920-luvun lopulla läntistä maailmaa koetteli ankara pulakausi, joka taas oli Neuvosto-Karjalan parasta aikaa. Yhdysvalloista ja Kanadasta saapui laivalasteittain amerikansuomalaisia Gyllingin tasavaltaan. Porvarillisen Suomen muutenkin suuria vaikeuksia lisättiin puutavaran häikäilemättömällä dumpingmyynnillä. Karjala tuotti jopa puolet Neuvostoliiton kaikista valuuttatuloista. Gyllingin 50-vuotispäivä hipoi jo henkilönpalvontaa. Petroskoin kaupungin nimikin ehdotettiin muutettavaksi Gyllinggradiksi. 1930-luvulla Stalinin epäluulo oli herätetty. Gylling erotettiin tehtävästään ja siirrettiin tutkijaksi Moskovaan. Karjalan keisariksikin sanotun miehen ura oli lopussa. Heinäkuussa 1937 Edvard Gylling pidätettiin. Alkoi Stalinin puhdistuksille tyypillinen tutkinta- ja oikeudenkäyntijakso kuulusteluineen, kiristyksineen, valheellisine ilmiantoineen, kidutuksineen.
Tuure Vierroksen 21. historiallinen romaani on huikea kuvaus teloitusta odottavan Edward Gyllingin elämästä, hänen viimeisistä ajatuksistaan ja tunnelmistaan. Kun "Karjalan keisarin" kohtalosta päätettiin Moskovassa, Gyllingin luokkatoverin Otto Ville Kuusisen ja hänen Terijoen hallituksensa vuoro oli yrittää Suur-Suomen luomista idästä länteen.
