Yhteiskunta käy läpi poikkeuksellista myllerrystä. Se muuttuu yhtä aikaa jälkikristilliseksi, postsekulaariksi ja postmoderniksi. Muutokset haastavat käsityksen kristillisestä apologetiikasta uskon järkiperäisenä puolustamisena ja tämän puolustautumisen menettelytavoista. Kristillinen apologetiikka on uudessa toimintaympäristössä kohtaamassa toisenlaista, tälle ajalle ominaista kristinuskokritiikkiä. Tulisiko kristillistä uskoa puolustaa valistuksen vaikutuksesta syntyneillä tavoilla vai pitäisikö ne korvata postmoderneilla versioilla? Jos usko järkeen korvautuu subjektiivisten kokemusten ja kertomusten korostamisella, kirkko tarvitsee tilanteeseen paremmin sopivia keinoja puolustaa ja perustella kristillistä uskoa.

Tässä Iustitiassa analysoidaan sitä kehitystä, jota kristillinen apologetiikka käy läpi kolmannen vuosituhannen alussa. Narratiivisten, kokemuksellisten ja ei-verbaalisten menetelmien kasvattaessa suosiotaan on ilmeistä, että kristillinen apologetiikka monipuolistuu ja pirstaloituu. Ajankohtaiseksi tulee peruskysymys uskonpuolustamisen oikeutuksesta: tarvitaanko kristillistä apologetiikkaa järjen jälkeisessä ajassa?

TT Vesa Ollilainen toimii Suomen teologisen instituutin teologisena asiantuntijana.