Jos politiikan voi sanoa olevan jotain tiettyä, ainakin se on painiskelua ja kamppailua sanoista, merkityksistä ja tulkinnoista. Aatteet, ideat, ismit ja ajatukset ovat yhteiskunnassa ainaisessa liikkeessä ja useimmiten vieläpä lainatavaraa. Puolueet pyrkivät monopolisoimaan ja omimaan itselleen milloin mitäkin iskusanoja. Viime aikoina Suomessa on keskusteltu tuon tuosta muun muassa sellaisten sanojen kuin rasismi, feminismi ja anarkismi merkityksistä. Myös kansanvalta ja demokratia ovat puhuttaneet sekä perhe, avioliitto ja tasa-arvo.
Voimme toki yrittää ymmärtää yksittäisiä sanasotia, termitaistoja ja merkitysmittelöitä sekä poliitikkojen tai puolueiden välisiä käsitekahnauksia, mutta kokonaan toinen kysymys on tämä: voimmeko ymmärtää politiikkaa, sitä kokonaisuutta, joka näistä jokapäiväisistä ja jatkuvista puhepaineista, tekstitohinoista ja merkityskamppailuista muodostuu?
Tarvitsemme jotain kättä pitempää tähän puheiden ja tekstien ymmärtämisen yritykseen. Tarvitsemme uudenlaista kansalaistaitoa: politiikan ymmärtämisen taitoa.