Erkki Pirtola (1950–2016) oli boheemi taidevaikuttaja ja väsymätön marginaalitaiteen puolestapuhuja, mutta hän oli myös lahjakas taiteilija, mystikko ja merkittävä suomalainen ajattelija.
Pirtola näki taiteessa valtavia yhteiskunnallisen muutoksen voimavaroja. Hän uskoi beuysiläiseen ”sosiaaliseen veistokseen” – taiteeseen, joka yhdistää taiteilijat ja ihmiskunnan yhteiseen, koko elämänmuotomme mullistavaan prosessiin. Häivähdyksen siitä hän koki nähneensä taiteilijaryhmä Ö:n aktioissa, omassa taidekoulussaan ja Kangasniemellä järjestetystä Suomen Aino -tapahtumassa.
Taidekoulutus ja taidemaailman rakenteet eivät Erkki Pirtolan mukaan tukeneet todellista taiteilijuutta. Hän näki taiteilijoiden sopeutuvan kritiikittä akateemisiin hierarkioihin ja keskinäisen kilpailun järjestelmään. Pyyteetön luovuus löytyi ITE-taiteesta, mutta se oli tuomittu järjestelmän ulkopuolelle.
Sosiaalinen veistos ei voinut näissä oloissa toteutua. Olisiko kaikki voinut mennä toisin, jos Pirtolaa olisi kuunneltu – taide olisi pelastunut ja koko maailma säteilisi nyt hänen aavistamaansa valoa?
”Taiteeni on voimallista julistusta ...jähmettyneen tajunnan ja aistimuksen muuttamista voima–väri-tajunnaksi.” – Erkki Pirtola.