Vermlannin suomalaiset saivat asuttavakseen laajat ja viljavat maat. Toisin kuin entisessä kotimaassaan heidän ei tarvinnut nähdä nälkää eikä kesäisiä halloja. He tietysti veivät luvattuun maahan jotakin omaakin, mistä seudun asukkaat eivät alkujaan pitäneet.

Metsäsuomalaiset elivät Vermlannissa suomalaisittain: Viinan, uskonnon ja saunomisen voimin, mikä tehtiin koirasten, naarasten ja lasten kesken, niin kuin he itse sanoivat. Sellaiset asiat kummastuttivat ruotsalaisväestöä suunnattomasti. Ruotsalaiset kauhistelivat myös kaskeamisiin tottuneiden poikiemme metsäalueiden polttamisia ja savusaunoissa peseytymisiä. Uskottiin väkemme nokeavan itsensä lopullisesti.

Metsäsuomalaisten kolmelle taholle levinnyt kieli oli ruotsin, suomen ja savon sekoitusta. Kunnioitettava asia oli, että he säilyttivät oman vaikka rujoutuneenkin kielensä vuosisatoja. Yhtä mielikuvitteellinen kuin heidän kielensäkin on myös tämä romaani.