Varpuset ja pääskyset on ensimmäinen yleisesitys Nuorsuomalaisen puolueen historiasta. Se ulottuu 1870-luvun lopulta vuoteen 1918, jolloin puolueen seuraajaksi perustettiin Kansallinen Edistyspuolue. Teoksen tarkoituksena on täyttää suomalaisen liberalismin tutkimuksellista aukkoa ja tarkastella Nuorsuomalaista puoluetta poliittisena ilmiönä: miten Nuorsuomalainen puolue suhtautui esimerkiksi 1800-luvun henkiseen ja kulttuuriseen murrokseen, venäläistämisvuosiin, itsenäistymiseen, sisällissotaan ja valtiomuototaisteluun. Miten Nuorsuomalainen puolue muistutti ja millä tavalla se poikkesi länsi- ja pohjoiseurooppalaisesta liberalismista? Suomen erikoisolosuhteet (erityisesti elinkeinorakenne ja nationalistinen kulttuuri) vaikuttivat nimittäin selkeästi puolueen erityispiirteiden muotoutumiseen ja toisaalta kannatuksen jäämiseen odotettua vähäisemmäksi. Miten tämä toisaalta kompensoitui merkittävien valtiomiesten ja kulttuurihenkilöiden toimesta; näitähän nuorsuomalaisilla oli runsaasti? Miten nuorsuomalaisuuden ajatukset toteutuivat suomalaisen kansanvallan ja sosiaalipolitiikan kehityksessä 1900-luvun alussa? Kirjassa seurataan myös Nuorsuomalaisen puolueen organisaation kehitystä ja sisäistä jakautumista, mutta keskeisimmin ovat esille nuorsuomalaiset mentaliteetit. Näitä voidaan nähdä useampia, mutta pääsuuntina esiintyivät niin sanotut varpuset (K. J. Ståhlbergin suunta), pääskyset (P. E. Svinhufvudin suunta) ja jakobiinit (Heikki Ritavuoren suunta). Lisäksi on esitelty puolueen ruohonjuuritasoa paikallisraporttien pohjalta. Puolue oli sisäisesti varsin hajanainen ja menetti lopulta valtiomuototaistelun tuloksena svinhufvudilaisen siipensä uudelle Kokoomuspuolueelle. Nuorsuomalaisuuden/perustuslaillisuuden henkinen perintö jäi kuitenkin suomalaiseen yhteiskuntaan varsin dominoivasti, ja kommunismin romahduksen jälkeen se on taas ollut enemmän esillä kuin Paasikiven-Kekkosen linjan painottaman snellmanilais- vanhasuomalaisen perinteen aikana