Paikka ja asiakkuus. Etnografia naisten Asuntolasta” on tutkimus, joka astuu sisään yhteiskunnallisen auttamistyön herkimmille alueille, asiakkaan ja työntekijän sekä palvelujärjestelmän kohtaamisiin. Asuntola on tarkoitettu erilaisista sosiaalisista ongelmista kärsiville ja kriisitilanteista tuleville naisille. He voivat asua Asuntolassa väliaikaisesti sekä saada apua ja tukea asioidensa selvittelyyn ja järjestelyyn. Kyse ei ole varsinaisesti hoidollisesta, mutta ei myöskään pelkästään asuinpaikan tarjoavasta organisaatiosta. Tutkimuksen tehtävä on kuvata Asuntolaa auttamistyön käytäntönä. Se tuo näkyviin asukkaiden rinnalla kulkevaa ja heitä tukevaa auttamistyön arkea, mutta myös vallan ja alistamisen käytäntöjä. Suuntaamalla katse asiakastyön juurille voimme ymmärtää häivähdyksen myös yhteiskunnan ja kansalaisen suhteesta. Millaista yhteiskunnallista paikkaa minulle tarjotaan työntekijänä ja asiakkaana? Millaisia mahdollisuuksia asiakkaalla on osallistua neuvotteluun itseään koskevissa asioissa? Tutkimus on etnografia, jossa tarkastelun kohteena on ihmisten arjen elämä ja vuorovaikutus. Aineistona on työntekijöiden keskinäisiä sekä työntekijöiden ja asukkaiden välisiä keskusteluja, haastatteluja ja asiakirja-aineistoja. Tutkijan läsnäoloon ja havainnointiin perustuva Asuntolan kuvaus mahdollistaa myös asukkaina olevien naisten asiakasprosessin seuraamisen. Aineiston analyysi perustuu työntekijöiden ja asukkaiden puheissa ja kirjoituksissa esiin tulevien kategorioiden tunnistamiseen. Ihmiset itse sijoittavat itsensä johonkin kategoriaan tai sitten toiset määrittelevät hänet tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi, jolloin hänellä oletetaan olevan tuon kategorian mukaisia ominaisuuksia ja piirteitä. Kategorisointi on siis nimeämistä, luokittelua, sisäänottamista ja poissulkemista. Asuntolan kehys yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa apua hakevien naisten elämäntilanteita ja ongelmien tulkintaa malleiksi, kuten ennakkoon jäsennellyksi tulohaastatteluksi tai kuntoutussuunnitelmaksi. Asiakkuutta lähestytään organisaation taholta lähes poikkeuksetta asukkaiksi hakeutuviin naisiin liitettävistä ominaisuuksista käsin. Tällöin laajempi yhteiskunnallinen konteksti jää asiakassuhteissa puhumattomaksi asiaksi. Onko todella niin, että esimerkiksi asunnottomuus ja rahattomuus ovat ensisijaisesti asukkaina olevien naisten kuntouttamisen kysymyksiä? Apua hakevat naiset erittelevät omaa tilannettaan, tavoitteitaan sekä Asuntolalta ja palvelujärjestelmältä odottamansa avun laatua, jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Heidän tekemänsä jäsennykset muistuttavat paljolti työntekijöiden tekemiä jäsennyksiä sosiaalisista ongelmista, mutta niissä on myös eroja. Esimerkiksi organisaation näkökulmasta nimetty asukkaan mielenterveysongelma voikin olla ihmiselle itselleen ensisijassa ulossulkemisen, avutta ja asunnotta jäämisen ongelma. Asiakkaiden profiloinnin, tunnistamisen ja luokittelun sijasta auttamistyön tutkimus voisi kohdistua entistä enemmän järjestelmän rakenteisiin ja toimivuuteen. Voisimme tutkia sitä, mitä järjestelmä itsessään tuottaa asiakkuuteen ja kysyä, millaisia vaikutuksia auttamistyöllä haluamme loppujen lopuksi tavoitella.