Karunkilaisen Valde Ahon joulumuistoja lapsuudesta runojen ja tarinoiden muodossa.

Selkeästi muistan, kuinka tuvan pöydällä paloi öljylamppu, jonka lisäksi siinä seisoi laudoista tehdyssä jalassaan pieni joulukuusi. Kuusen oksille on ripustettu värikkäitä maiden lippuja, sekä itse tinapaperista leikeltyjä hopeatähtiä ja kuunpuolikkaita. Kuusessa, pumpulilumen keskellä oli myös villalangalla sidottuja pieniä valkoisia talikynttilöitä. Vuosien savustuttama latvatähti kimalteli yhdessä tinapaperikuiden ja tähtien kanssa. Yleensä joulun aikaan ulkona oli ankara pakkanen, josta johtuen ikkunat olivat ylös saakka umpijäässä. Pakkasen aikaan tupa oli ympäriinsä lumella suojattu, mutta siitä huolimatta huoneet jäähtyivät niin, että uunia oli lämmitettävä myös öiseen aikaan. Jouluaattopäivän vaaletessa, himmeä päivänvalo siivilöityi sisään. Muistan kuinka poikasena sulatin hengityshöyryllä lasiin pienen reiän, josta voin katsella ulos. Ja niinpä siellä saattoi olla tiitterä talitiainen lintulaudalla nakuttelemassa joulueinettään. Ulkoladossa olivat myös punatulkut ja varpuset jouluaterialla napostelemassa ohranjyviä tähkäpäistä. Tapanani oli piipahtaa jouluaattona karjasuojassa tervehtimässä eläinystäviäni. Kun avasin oven, niin hevonen hörähti tuttavallisesti. Niinpä leipäpalan pollelle tarjosin, lampaille ja Lystikki lehmälle heiniä nakkasin. Karjasuojassa oli valo, joka vieläkin on muistoissani parhain jouluvalo äitini navettatuiju, jonka isäni teki siten, että hän lävisti metalliseen pullonkorkkiin loven. Loveuksen jälkeen hän leikkasi flanellisista alushousuista loveen sopivan suikaleen, joka ulottui pullon pohjaan saakka. Kun flanelli imi öljyä pullosta, niin kankaaseen sytytettiin tuli ja se valaisi pienen karjasuojan.