Niitä on olemassa koetlintuja ja mehtälintuja. Koetlinnut asustelloo koetpihoella ja mehtälinnut kuusikoessa ja mäntykankaella, paetsi mehtikana, joka on valakee, asustelloo soella ja kiertelöö pajupuskia. Mehtikanassa ja koetkanassa ee joo muuta yhtäläesyyttä, kun että ne on valakeeta. Koetkanan laalu on kotkottelua:

- Koet, koet, koet, koet, koet, kotiiit...

Mehtikana laalaa jotennii näennikkäen:

- Ko ko, ko peokka, peokka, peokka, hä, hä, hähä hääää...

Immeenen suattaa säekähtee pahemman kerran, kun mehtikana noosoo talavella pajupuskan juuresta ilimaan, lentee pämistää varvikkoon ja venäjän rahhoo laskoo:

- Kopekka, kopekka, häh, häh, häh hääää...

Sitä voes hyvällä syyllä verrata toesiisa immeestä ja riekkoo. Pösäkät raharikkaat nuinnikkäen levveesti tuon tuostae kehasoovat:

- Meellä ee eoro heläkeehtele, eekä kahta kehtoo puistella. Rahhoo on ollu siitä asti, kun äeti on taskut tehny. Jos lompsasta piäsöö loppumaan, niin otetaan piirongin lootasta lissee. Jos ee joo liivin selekee pienempöö, niin laenataan, eekä puutteesta puhuta mittään.