Henkisavut

Minkähän vuoks vanaha lapsuuskoet tulloo mieleen? Nyttii se on ihan silimiin eessä. Peltinen savutorvi sojottaa syksyselle taevaalle, mökin katolla on valakeeta kuuroo ja humalat katolla rotkottaa. Äet on tietennii laettanna tulen uuniin, kun piipusta noosta öhkäsöö mustoo savua. Ihan tässä kirjottaessa savu nokassa haesoo.

Se on savu kummoo aenetta, kun minä oon poeksasena haestellu tervaksen katkua, niin vielä kuuvenkymmenen vuojen piästä savurenkaat sieraemista tuprahtelloo ja kitkerä haju nokassa tuntuu. Nykysin viisaat immeeset on tutkinna savuja ja ne on tullunna siihen tulokseen, että niissä ee joo kohta puoliin muuta, kun kaeken mualiman myrkkyjä.

Yllä on katkelma eräästä äänikirjan tarinasta. Haluan säilyttää edesmenneiden vanhempieni perintönä savon murteen ja hersyvän huumorin. Ne kun ee savolaeset kehtoo tyhjee hupattoo vuan ne seestä jököttellöö topakasti sanojesa takana.