V. S. Luoma-aho siirtää teoksessaan painopistettä genrefiktion lävistämästä todellisuudesta kaupunkiluontoon. Teoria on ironinen ja vieraantunut, mutta nyt myös yhä painotetummin huolehtiva ja kaunis. Ilmaisun suhteen kokoelma luottaa rytmiin, dialogiin ja vaihteluun. Se liikkuu niin abstraktiuteen saakka tarkoissa ja kielen avulla muodostavissa havainnoissa, joissa puut hajoavat väreiksi ja suhinaksi, kuin tekijälleen ominaisissa pistoissa: ”Se, miltä se maistuu, on osa sinua”.