Nautakarjatalous on muuttunut kahtena viime vuosikymmenenä samalla, kun tilakoko ja eläinmäärät tiloilla ovat kasvaneet. Esimerkiksi nautojen ulkoiluttaminen tarhoissa ja ulkokasvatus sekä lietelannan levitys nurmeen ovat yleistyneet. Näistä toimenpiteistä aiheutuva vesistökuormitus tunnetaan pohjoisissa olosuhteissa huonosti. Viime vuosina on myös perustettu suojavyöhykkeitä pellon ja vesistön väliin pidättämään pellolta pintavalunnan mukana kulkeutuvia ravinteita ja maa-ainesta. Tässä tutkimuksessa käsitellään ulkokasvatuksesta ja lietelannan levityksestä nurmeen aiheutuvaa vesistökuormitusta fosforin ja typen osalta sekä kuormituksen vähentämiskeinoja. Kokeet toteutettiin Jokioisissa, Tohmajärvellä, Ruukissa ja Taivalkoskella vuosina 1996–2008. Tutkimuksessa arvioitiin ravinnekuormituksen suuruutta metsätarhoista eri eläintiheyksillä (eläinyksikköä hehtaarilla vuodessa, ey ha-1 v-1) ja lietelannalla lannoitetuilta nurmilta sekä pellon ja vesistön välille perustetun suojavyöhykkeen kykyä vähentää kuormitusta määrittämällä ravinnepitoisuudet valumavesi- ja maanäytteistä. Vesinäytteistä määritettiin muun muassa maa-aineksen, liuenneen fosforin, kokonaisfosforin ja -typen pitoisuudet sekä maanäytteistä viljavuusfosfori ja maan mineraalityppi. Melko suuria kokonaisfosforin (0,9–1,4 kg ha-1 v-1) ja kokonaistypen (4–16 kg ha-1 v-1) kulkeumia havaittiin nautojen ulkotarhoista valuvista ojavesistä, kun karjaa oli tarhattu 1–3 vuotta. Määrät vastaavat peltoviljelystä aiheutuvaa kuormitusta. Suurimmat fosforin pitoisuudet (20 mg l-1) pintamaassa sekä mineraalitypen määrät (100–400 kg ha-1) 60 cm:n maakerroksessa mitattiin ruokinta- ja makuupaikoilla, joissa karja kokoontui ja eläintiheys ylitti 5 ey ha-1 v-1. Karkeille moreenimaille perustetuissa metsätarhoissa typpeä todennäköisesti huuhtoutui näistä karjan kokoontumispaikoista. Lannan poistaminen ruokinta- ja makuualueilta vähensi tarhoista aiheutuvaa ravinnekuormitusta. Suuria kokonaisfosforin (4,4 kg ha-1 v-1) ja liuenneen fosforin (3,6 kg ha-1 v-1) määriä havaittiin myös nurmen pintavalunnasta, kun lietelantaa oli levitetty nurmen pintaan syksyllä ennen sateita. Lietelannan sijoittaminen maahan vähensi 79 % kokonaisfosforin ja 86 % liuenneen fosforin kuormitusta. Karkeilla mailla niiltä nurmilta, joille lietelanta oli sijoitettu, saattoi huuhtoutua liukoisia ravinteita myös pohjaveteen. Vesistöjen varsille perustetut suojavyöhykkeet olivat tarpeellisia syysmuokatuilla mailla. Ne poistivat savimaalla yli 50 % pintavalunnan maa-aineksesta, 30 % kokonaisfosforista ja 50 % kokonaistypestä. Laitumella suojavyöhykkeestä saatu hyöty oli pienempi kuin syysmuokatulla maalla, koska eroosio ja ravinnekuormitus olivat nurmelta pienempiä kuin muokatulta maalta. Nautakarjatilalla ravinnekuormitusta voidaan pienentää poistamalla lantaa ulkotarhoista, sijoittamalla lietelanta nurmeen pintalevityksen sijasta sekä perustamalla kuormittavan alueen ja vesialueen väliin suojavyöhykkeen.
