Siivekäs vahtikoira on romaani rakkaudesta, myötätunnosta ja kunnioituksesta inhimillisen elämän rajallisuuden ja mahdollisuuksien edessä. Romaani kertoo kahdesta naisesta, joita seuraa aivan läheltä ulkopuolinen tarkkailija, enkeli.

Alina tekee nuoren valokuvaajan kanssa sopimuksen ja antaa elämänsä viimeiset viikot ja kuukaudet kameran silmälle. Valokuvaaja Kaisa katsoo kameran etsimen läpi ja näkee pian kuolevan Alinan elämään, mutta samalla Kaisaa katsotaan: Alina oppii tuntemaan kuvaajansa, mutta myös enkeli Kaisan rinnalla haluaa tuntea tämän sisintä myöten.

Siivekäs vahtikoira kertoo toisen ihmisen näkemisestä,kuoleman ja elämän välisestä hauraasta rajasta sekä kuvaamisesta. Kuvaaminen on pakottavaa ja tunkeilevaa halua katsoa, yritys päästä kuvattavan kohteen sisään. Toisaalta kuvaaminen on myös kaunein mahdollinen yritys ymmärtää kuvattavaa, koskea ja tulla kosketetuksi. Jopa enkeli haluaa sitä.

Utriainen tavoittaa kerronnallaan yhtä lumoavan tunnelman kuin Wim Wenders elokuvassaan Berliinin taivaan alla, jossa havainnoivat enkelit ovat romaanin enkelin tavoin katsojia ja itsekin hyvin inhimillisiä olentoja. Enkeli ei voi muuttaa asioiden kulkua vaan kulkee vierellä, ihmettelee, empii ja katselee.