Yhdeksän kirjaa aiemmin julkaissut kirjailija Unto Matinlompolo kirjoittaa tässä kirjassaan:
– Elämän seuraaminen on alkanut lapsuuteni metsistä ja niityiltä. Siellä näin, miten kasvit versovat ja puut alkavat nousta hentoina alkuina läpi sammalen peittämästä tai hietaisesta kangasmaasta.
– Siellä näin ja koin asioita, joissa satoja vuosia elänyt petäjä kaatuu viimeiselle sijalleen sille alustalle, jossa sen elämä alkoi. Ja kuinka viikate kaatoi rantaniityn heinää, juuri vihertynyttä alkukesän elämäänsä. Näin kuinka heinä harmaantui jo ennen talvea niittylatojen kaltevissa suojissa. Jo silloin näin, miten erilaiset elämät alkavat ja päättyvät.

Työurallaan muun muassa sosiaalihuollossa, päihdetyössä sekä perhetyössä sekä niissä tehtävissä myös paljon valtakunnallisena asiantuntija toiminut Unto Matinlompolo on ollut pitkään myös työyhteisöjen kouluttajana.

Kirjailija jatkaa:
– Myöhemmissä ihmistöissä näin saman ilmiön, mutta hieman monimutkaisempina muotoina. Pääsin näkemään uuden elämän syntyjä ja myös niiden päättymisiä jo pieninä versoina. Ja kuinka jonkun ihmisen koko elämä on äärimmäisen vaikeaa, tuskallista.
– Noista vaiheista opin, että elämä on arvoitus, jota ei etukäteen voi ratkaista. Mutta työni on auttanut ihmisiä – luullakseni ja toivoakseni – näkemään ja löytämään myös keinoja elämänsä hallintaan. Tämä tulee harvoin varmennetuksi, mutta jo kuvitelma siitä on auttanut omassa jaksamisessa.
– Keskinkertaisena optimistina uskon, että jokainen voi jonkin verran ohjata tämän matkansa vaiheita. Sen minimimäärän myönteistä toivoisin jokaisen elämästään löytävän, että voi kokea viimeisellä rajalla: ”Olen elänyt”.