Kansainvälisesti arvostettu uskontotieteilijä Uno Harva (1882–1949) julkaisi teoksensa Lappalaisten uskonto Suomen suvun uskonnot -sarjassa vuonna 1915. Kirja perustuu hänen vuonna 1910 hyväksyttyyn pro gradu-tutkielmaansa Lapin uskonnonhistoria, jonka hän täydensi, laajensi ja muokkasi uudeksi kirjaksi.

Lappalaisten uskonto oli pitkään ainoa suomenkielinen teos saamelaisten esikristillisestä uskonnosta sekä maailmankuvasta. Harvan kirjan merkityksestä lappologialle kertoo se, että kirjasta tehtiin vielä vuonna 1987 Uppsalassa ruotsinkielinen laitos.

Lappalaisten uskonto käsittelee moni-ilmeisesti saamelaisten uskonnollista elämää. Kirja johdattaa lukijansa vainajien ja seitojen palvontaan, saivohenkiin, karhunpalvontaan, luonnonjumaliin, synnytyksenjumalattariin sekä kodin-, metsän- ja vedenhaltioihin. Loppuluku keskittyy noitien merkitykseen saamelaisten uskonnollisessa elämässä.

Kuvituksena 28 kuvaa (valokuvia, piirroksia), 2. painos. Ilmestynyt ensimmäisen kerran WSOY:n kustantamana 1915.

Uno Nils Oskar Harva (vuoteen 1927 Holmberg, 1882–1949 Turku) oli kansainvälisesti tunnettu suomalainen uskontotieteilijä. Uno Harva painotti työssään uskontotieteen tieteellisen tutkimuksen luonnetta ja työskenteli lujasti osoittaakseen perustamansa tutkimusalan kriittisen näkökulman, joka oli suomalaisittain jokseenkin uusi tapa suhtautua uskontoihin. Hän suhtautui uskontoihin etupäässä perinnetutkimuksen kannalta ja oli erityisen kiinnostunut myyttien näkyvyydestä yhteisön käytännön elämässä kuten laissa, tapakulttuurissa ja seremonioissa.

Harva keräsi elämänsä aikana paljon aineistoa erityisesti suomensukuisten kansojen tavoista ja uskomusperinteestä, mutta ei kehittänyt aineistonsa pohjalta mitään tiettyä teoriaa. Tutkimustyössään hän keskittyi myytin merkityksen ja funktion tutkimiseen. Hän tutki erityisesti uskonnon syntyä ja alkuperää, myytin vaikutusta käytännön elämään, suomensukuisten kansojen maailmanselitysmalleja ja šamanismia.

Harvalla on laaja merkitys suomalaisen ja suomensukuisten kansojen kulttuurin perinteen dokumentoijana. Hänen työnsä kattaa laajan maantieteellisen alueen ja sisältää tietoa muun muassa haltiauskosta, Sammosta, perhetavoista, ajanlaskusta ja shamanismista.

Eräs Harvan tunnetuimpia yksittäisiä teorioita on E. N. Setälän kanssa kehitetty teoria Sammosta maailmanpylväänä tai maailmanpuuna. Harva julkaisi aiheesta useita artikkeleita ja kaksi teosta.

Uno Harvan tutkimustyön mielenkiinto kohdistui aiemmista tutkijoista (Heikki Paasonen, K. F. Karjalainen, Kai Donner, M. A. Castren) poiketen yksinomaan tapakulttuurin ja uskomusjärjestelmien tutkimiseen. Aiemmat tutkijat olivat olleet kielitieteellisesti painottuneita. Harvan tutkimusmatkat kohdistuivat enimmäkseen suomensukuisten kansojen asuma-alueille Siperiaan ja Etelä-Venäjälle.