Traaginen elämäntunto merkitsee ristiriitaa, jonka iankaikkista elämää isoava sydän ja kuolevaisuudesta muistuttava järki synnyttävät ihmissieluun. Juuri traagisen elämäntunnon vuoksi konkreettinen, lihaa ja verta oleva ihminen ei voi löytää lohdutusta rationalismista sen paremmin kuin sokeasta uskostakaan, vaan jää ratkaisemattoman ongelman vangiksi.

Miguel de Unamuno käsittelee ihmisen olemisen perusvirettä kuolemanvakavasti ja kompalausein, päätelmin ja paradoksein. Uskon ja epäuskon erittelijänä hän on yksi filosofian historian terävimmistä. Traaginen elämäntunto on eksistenssiajattelun klassikko, pysäyttävä tutkielma uskonnollisesta kokemuksesta.

Miguel de Unamuno (1864-1936) oli espanjalainen runoilija, esseisti ja filosofi, jonka ajattelua leimasi jatkuva etsiminen ja dogmaattisista kannanotoista kieltäytyminen. Uskon ongelma oli aina hänen ajattelunsa ytimessä, ja hän oli ensimmäisiä Kierkegaardin harrastajia Tanskan ulkopuolella. Kierkegaardin ohella hän sai vaikutteita mm. Pascalilta, Schopenhauerilta ja Leopardilta. Traagisen elämäntunnon (1913) ohella hänen filosofisesti painavimpia teoksiaan ovat Vida de Don Quijote y Sancho (1905) ja La agonía del cristianismo (1925).