Nainen tutkii omaa äitiyttä Häpeän ja Syyllisyyden kautta.
Kirjoitan millaista on silloin kun nainen kyseenalaistaa oman äitiytensä, koska mielen täyttää syyllisyys ja häpeä.
Tämä on dialogi naisen ja äitiyden välillä, jonka minä olen joutunut tekemään oman itseni kanssa.
Se on ollut hyvin pitkä ja raskas matka, joka on kirjoitettu sydänverellä.
Matka alkoi vajaa kymmenen vuotta sitten kun toiseksi vanhin lapseni katkaisi välit minuun kokonaan

”Aamu ja Sinä olit
Kadonnut.
Lähdit
Jälkiä jättämättä.
Suunnaton
Ikävä
ja
Kaipaus”
”Häpeää joka on istutettu minuun ikiajoiksi.,häpeää, jota jo esiäitini ovat kantaneet.
Kehdosta hautaan saakka.
Syyllisyyden taakasta, joka on saanut ,menemään selät kumaraan.
kädet ruvelle, itkemään itsensä uneen.
Huutamaan yötaivaalle kurkkunsa käheäksi.
Sitä Häpeää minä kannan.
Ei vaan oman sukuni häpeää, myös lahjaksi saatua häpeää ja syyllisyyttä.
Vaiettua häpeää.Häpeää, jota koskaan ei ole sanoitettu.
Syyllisyyden sijaiskärsijä, olenko se sittenkin juuri minä.
Itkijänainen, joka itkee muiden murheet ja surut.
Minä kannan myös muiden syyllisyyksiä..
Omien ja muiden taakkojen kantaja.Sukupolvien syntien kantaja tahtomattaan.”

Tämän raskaan pohdiskelun tuloksena syntyi kirja joka toivottavasti koskettaa myös sinua.

Kirjoittajan kotipaikkakunta: Oulu.