Tässä Sauli Uhlgrenin 1960-luvun lopulle sijoittuvassa kollektiiviromaanissa Vastarintaan nousee lohen suku eletään suuren yhteiskunnallisen murroksen aikaa, jolloin maamme jokien valjastaminen sähköenergian tuotannolle on vilkkaimmillaan. Sodan jälkeinen niukkuuden aika on hiljalleen väistynyt ja energian tarve on nopeasti lisääntynyt.

Taistelu voimayhtiö - vastaan kyläläiset ja luontoihmiset on ollut kova. Mutta suuri raha on ollut voimakkaampi - ja kyläläiset tukijoineen ovat joutuneet taipumaan. Tosin osalle heistä, kuten kauppias Kaikkoselle, hiekkakeisari Vöyrille ja pontikkatehtailija Pölläselle tilanne on kuitenkin otollinen: bensaa palaa ja tavaraa menee, hiekkamontut ja pontikkapullot tyhjenevät. Suurimpia menettäjiä taloudellisesti - mutta vielä enemmän henkisesti - ovat tulevan voimalan tuntumassa asuvat Kasurit ja Rintalat.

Romaanin henkilögalleria on täynnä värikkäitä ja reheviä ihmistyyppejä. Oman lusikkansa keitokseen ovat tuoneet seudulle reppurit ja rakennusfirman miehet. Välillä meno kylällä saa lähes surrealistisia piirteitä lempeän huumorin keventäessä kuitenkin joskus liian totiseksi karannutta tunnelmaa. Kylän väki suhtautuu hieman kyräillen kulkumiehiin - etenkin saksalaisiin - lukuun ottamatta naisia, joita kaikki vieras kiehtoo enemmän kuin miehiä. Miehille saksalaiset ovat edelleenkin vain Lapin polttajia.

Taitavana työn- ja ihmissuhdekuvaajana tunnettu Uhlgren on antanut jälleen kerran vahvan näytön kyvyistään luoda realistisesti uskottava ja elävä maailma, jonka keskellä hänen ihmisensä elävät. Tämä romaani on kypsän ja valveutuneen kirjailijan kannanotto oikeuden ja epäoikeuden toteutumisesta tavalla, joka pakottaa ajattelemaan sitä, millaisilla eettis-moraalisilla säännöillä tätä maata on sodan jälkeisinä vuosikymmeninä rakennettu.

Romaanin aihepiiri on jälleen ajankohtainen: elämme retro-henkistä kautta ja sen lisäksi ollaan herättämässä voimia, jotka haluavat purkaa koskiensuojelulakeja ja valjastaa viimeisetkin vapaat kosket energiayhtiöiden loputtomiin tarpeisiin.