Näkövammaisten tiedonsaannin historia alkaa luku- ja kirjoitustaidon kehittymisestä jokaisen kansalaisen perusoikeudeksi. Suomen sokeainkouluissa pistekirjoitusta ryhdyttiin käyttämään näkövammaisten yksinomaisena luku- ja kirjoitusjärjestelmänä 1890-luvulla. Seuraava merkittävä murros ajoittuu 1950-luvulle, kun äänikirjat yleistyvät ja kolmas 2000-luvun alkuun, kun näkövammaisille sopivaa tietoa ja kirjallisuutta ryhdyttiin tallentamaan digitaaliseen muotoon.

Äänikirjat helpottivat paitsi pistekirjoitusta osaamattomien sotasokeiden myös työnsä ohessa äänikirjoja kuuntelevien näkövammaisten ja opiskelijoiden elämää. Celia-kirjaston asiakkaiden keski-ikä on 2010-luvulla kääntynyt laskuun. Heikentyneen näön vuoksi erityiskirjaston palveluita tarvitsevat ikäihmiset ovat tulevaisuudessa suuri käyttäjäryhmä, samoin nuoret, joilla on lukivaikeus. Samalla yleistyy kumppanuusmalliin perustuva toiminta yleisten ja muiden kirjastojen kanssa. Celia on tulevaisuudessa yhä enemmän asiantuntijalaitos ja Näkövammaisten kirjastoyhdistys ry näkövammaisten lukijoiden edunvalvoja.