Tuomas Timosen kolmas runokokoelma lähtee liikkeelle puhtaalta pöydältä. Siihen lisäillään sitten harkitusti ja harkitsemattomasti erilaisia asetelmiin soveltuvia elementtejä kuten sipuleja, virkamiehiä, näkymättömyyttä, lauluja tai puisia kukkia.

Joskus voi totta kai saada aivan väärän kuvan, sillä "voihan olla ettei katsoessa aina saa koko kuvaa. Kun sanotaan ääneen sipuli, mieleen tulee kuva sipulista. Miten väärä kuva se onkaan! Kyse on pikemminkin puusta, tai kivestä, ehkä jostain pienestä eläimestä, korkeintaan muurahaisen kokoisesta. "

Kokoelman runot, asetelmat ja laulut alkavat tyhjältä pöydältä ja jotenkin kummasti sinne myös palaavat, ja jäljellä on jälleen valkoinen pöytäliina ja yksinäinen sipuli. Timosen runot yllättävät, sillä asetelmissa välähtelee samanaikaisesti vakavaa ja ilkikurista; proosarunoja, aforismeja muistuttavia henkäisyjä, lauluja, kirjeitä ja säkeitä - kaikenlaista katsottavaa ja katoavaa.