Tutkimus käsittelee kolmen naiskirjailijan, ruotsalaisen Victoria Benedictssonin (1850–1888), norjalaisen Amalie Skramin (1846–1905) ja baltiansaksalaisen Laura Marholmin (1954– 1928) melankolian kokemuksia. Heidän alakulonsa liittyi onnettomiin rakkaus- ja aviosuhteisiin ja pettymyksiin ammatillisissa haaveissa. Teoksessa tarkastellaan naisten kirjoittamia kirjeitä, päiväkirjoja, novelleja, romaaneja sekä näytelmiä ja tutkielmia melankolian ilmaisuina ja analyyseinä.

Melankolia asetetaan tutkimuksessa 1800-luvun psykiatrisen ymmärryksen ja sukupuolten välistä suhdetta koskevan kiistan yhteyteen. Tekstejä ja niiden kirjoittajia ympäröivät ajan kulttuuriset puhetavat realismin totuudenjanosta naturalismin raakaan suoruuteen ja dekadenssin pessimismiin. Alakulosta hahmottuu modernin naisen erityinen ongelma.