Sinun pitäisi kirjoittaa muistelmasi, kustantaja sanoi.
En minä voi, sanoin. Minulla ei ole muistoja.

Torgny Lindgren vetoaa siihen, että joka ruumiinosalla on omat muistonsa, pikkuvarpaalla, polvilumpiolla ja korvannipukoilla. Sisäelimistä puhumattakaan.

Hän kuitenkin lipsahtaa muistelemaan menneitä, ja kuin vahingossa syntyy teos, epäluuloisen ilkamoivat muistelmat. Se kertoo äidistä, joka viimeisinä sanoinaan sanelee pojalleen uunikuivatun poronlihan reseptin ja koirista, jotka vihaavat Chopinia ja kuorsaavat niin ettei saa nukutuksi.

Muistissa ei ole suuri kirja. Torgny Lindgren ei ole koskaan halunnut kirjoittaa suuria kirjoja. Mutta se ei estä Muistissa-teosta olemasta suurenmoista luettavaa. Todellakin suurenmoista. Dagens Nyheter