Lopulta pääsimme iltarukoukseen.
– Isä meijän, joka olet taevaissa.... isä aloitti, johon me kaikki yhdyimme.
Sotkeuduin sanoissani veden herahtaessa kielelle kuullessani valtavan lihapadan ruplatuksen isossa uunissa. Koko tuvan täytti herkullinen kypsyvän lihan tuoksu.
Porkkanalaatikoita olimme valmistaneet pitkin viikkoa ja ne olivat eteisen ruokakomerossa. Perunatkin odottivat kylmässä vedessä valmiiksi kuorittuina huomista varten. Jälkiruuaksi äiti oli keittänyt hirmuisen kattilallisen puolukkapuuroa ja säästänyt sen kaveriksi kermaa.
Kesken iltarukouksen äiti säikähti: – Herraisä tokkiisa, kun myö ei oo muistettu, että kahvinpyöniä pittää puahtoo lissee ja sitten vielä jaahoo.
– Rovasti talossa ja sinä loentelet tuota herraissees joka välliin, koeta muistoo toenen käsky, isä sanoi ääntään hiljentäen. – Alisaltakii joskus piäsöö samalla laella.
– No kun se tarttuu äetistä, selostin.
– Eläkä suata meitä kiusaukseen, vuan piästä... isä yritti.
– Niin mutta kun ne kahvinpyönät! Sillä kertaa äiti pomppasi ylös ja kohta pyöritteli kahvinpapuja tuvan hiilloksella rännälissä.

Kirjoittajan kotipaikkakunta: Pielavesi.