Oodi rakkaudelle on iloinen, leikkisä, rivo, raaka ja synkkä kokoelma. Tuomas Timosen terävässä käsittelyssä oodi on ylistyksen lisäksi myös ivaa ja kirouksia.

Runot antavat vähintäänkin epäilyttäviä kasvatusneuvoja, kehottavat järkyttämään yksinäistä runoilijaa, laittavat lukemaan väärin ja kyseenalaistavat sen, mikä on normaalia. Runot julistavat siekailematta parisuhteen kuvottavuutta ja samaan hengen vetoon ne huutavat ikävästä. Ne ilkkuvat ja rienaavat mutta osoittavat samassa, miten moinen puhe järkyttää ja hämmentää. Oodi rakkaudelle kertoo, miten olla, ja rikkoo omat sääntönsä.

Timosen runot yllättävät ja häiritsevät lukijaa. Ne huvittavat ja koskettavat, pelästyttävätkin puhumalla suoraan rakkaudesta, rakkaudettomuudesta ja arjen sattumuksista.

Nimirunoa lukuun ottamatta kokoelma ei puhu ainoastaan rakkaudesta parisuhteessa vaan rakkaudesta yhteiskuntamme ja kulttuurimme voimavarana, tai enemmänkin tuhovoimana. Oodi rakkaudelle kysyy Raymond Carverin novellikokoelman tapaan: Mistä me puhumme, kun puhumme rakkaudesta?