Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta perustettiin jatkosodan aikana, mutta professorien nimitykset ajoittuivat lähinnä rauhantulon jälkeiseen aikaan. Nimitetyiksi tulleet olivat pääosin nuoria miehiä, rintamalla lääketieteellisissä tehtävissä palvelleita ja yllättävän monet sattuneesta syystä karjalaistaustaisia. He havaitsivat nopeasti tieteellisen johtajuuden siirtyneen Saksasta Atlantin taakse ja ryhtyivät luomaan suhteita Yhdysvaltojen lääketieteellisiin piireihin. Turun tiedekunta siirtyi lääketieteen osalta monin tavoin eturiviin.

Karjalaisperäisten lääkärien kuten Saku Klossnerin, Toivo Salmen, Aimo Pekkarisen, Kaarlo Hartialan ja Lauri Rauramon kohtaamisella turkulaisten kanssa oli järisyttävät seuraukset. Sanavalmiiden karjalaislääkärien ja tuppisuisten turkulaispotilaiden kohtaaminen synnytti oman, aikaansa kuvastavan huumorigenrensä. Ja tapahtui ihme: turkulaiset rakastuivat pilkkaajiinsa. Siitä kirjan otsikkokin: Turku syndrooma. Karjalaisten herjoja kerättiin ja niitä kerrottiin eteenpäin.

Kirjassa on myös pitkä historiallinen johdanto lääketieteen ja turkulaisuuden historiaan. On tunnettava kummatkin osapuolet, jotta voi ymmärtää vivahteita.

Kirjoittajat esittävät myös alussa muutaman hypoteettisluonteisen kysymyksen: oliko tuo vaihe (1940-luvun loppupuolelta 1960-luvun alkupuolelle) katkeama vai jatkumo turkulaisessa huumorissa ja turkulaisten huumorintajussa? Ja ovatko suuret sutkauttajat kuolleet sukupuuttoon? Kirjoittajilla on myös selvät vastaukset kysymyksiinsä. He jakavat esimerkiksi Suuret Sutkauttajat altistajiin, altistujiin ja humanistisiin välissä olijoihin. Kaskujen kerronnan lisäksi teos pyrkii huumorin rinnalla myös ”tieteellisiin” tuloksiin.

Kirjan kaskut eivät monilta osin kuvaa enää nykypäivän arvoja, mutta luovat kuvan lääketieteellisen tiedekunnan kehityksestä ja hahmoista, joilla on ollut tässä tärkeä rooli.