Olavi Rimpiläinen nousi 1980-luvulla valtakunnalliseen kuuluisuuteen viimeisenä piispana, joka vastusti naispappeutta. Kaikki mediat olivat hänen kimpussaan - ja yllättyivät. He eivät löytäneetkään äkkiväärää sovinistia vaan leppoisan humoristin, joka sydämellisyydellään valloitti teloitusretkelle lähteneen toimittajan toisensa jälkeen.

Tämä kirja kertoo, miten savolaisesta partiopojasta ja takametsien mieheksi itseään kutsuneesta körttipapista tuli Oulun piispa ja perinteisen virkakäsityksen ykköspuolustaja, miten hän perusteli näkemyksensä ja miten hän kesti julkisuuden armottoman paineen.

Samalla kirja kertoo, että Rimpiläinen oli paljon muutakin kuin julkisuuskuvansa. Hän oli jumalanpalvelusuudistuksen veturi, eturivin ekumeenikko, tinkimätön pohjoisen ihmisten puolestapuhuja ja uupumaton kuuntelija ja keskustelija. Hän hämmästytti myös sillä, että sai luoduksi hyvän yhteyden vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen.

Kirja on kuvaus piispasta, jolle Raamattuun sidottu vakaumus oli tärkeämpi kuin oma ura. Miehestä, jota kantelu oikeuskanslerille tai yleisen mielipiteen paine ei saanut luopumaan siitä, minkä koki oikeaksi.

Mutta Rimpiläinen oli viimeinen vanhauskoinen vain piispojen joukossa. Tämä kirja auttaa ymmärtämään myös sitä, miksi yhä on paljon niitä, jotka Rimpiläisen tavoin puolustavat perinteistä virkakantaa. Vakaumus ei ole kaupan.

Dosentti, teologian tohtori Timo Junkkaala on aiemmin julkaissut kirjat mm. Urho Muromasta sekä Osmo Tiililästä.