Kenttäoikeudet on ensimmäinen kokonaisesitys punaisten ja valkoisten kenttäoikeuksista vuoden 1918 sisällissodassa.
Sisällissodan taistelujen ulkopuolella tapahtuneita väkivallantekoja, ns. punaista ja valkoista terroria, on selitetty yksityisinä kostotoimina, jotka tapahtuivat ilman kummankaan osapuolen sodanjohdon hyväksyntää. Laajaan lähdemateriaaliin pohjautuva tutkimus osoittaa, että huomattavaa osaa niin valkoisten kuin punaisten terrorista voidaan pitää rationaalisesti perusteltuna, organisoituna väkivaltana. Kyse ei ollut pelkästään yksittäistä rivimiehistä liikkeelle lähteneistä kostotoimista, vaan sotajoukkojen päällystön ja tätä toimintaa varten erikseen muodostettujen organisaatioiden toiminnasta. Se oli keino käydä sisällissotaa. Punaisesta terrorista noin kolmasosa, valkoisesta terrorista ehkä pääosa oli tällaista rationaalista rankaisutoimintaa.
Tutkimuksessa tarkastellaan tilastollisesti kenttäoikeuksissa tuomittuja, tuomioita, tuomareita ja oikeuksien jäseniä. Punaisten osalta tarkastellaan useiden yksittäisiä tuomioita langettaneiden kenttäoikeuksien toimia sekä Toijalan ja Kouvolan terrorikeskuksia. Valkoisten harjoittamien rankaisutoimien osalta kuvataan Kemin, Värtsilän, Raahen, Varkauden, Hyvinkään, Hämeenlinnan, Lappeenrannan, Viipurin, Vihdin, Luumäen, Virolahden ja Viipurin läänin Uudenkirkon pitäjän puhdistusta kenttäoikeuksien pöytäkirjojen valossa.
Kenttäoikeudet on ensimmäinen yleisesitys Suomen sisällissodan terrori-ilmiöistä yli 35 vuoteen. Tutkimus tuo myös, perehtymällä ensimmäistä kertaa kenttäoikeuksien pöytäkirjoihin, koko lailla uuden näkökulman sisällissodan väkivallantekoihin. Työ haastaa monella tavalla perinteiset tulkinnan sisällissodan väkivallanteoista