En ole varsinaisesti kirjailija, mutta niinkuin oli jo mainittu, niin kirjoitin sen sukulaisten toivomuksesta. Elämä on ollut kirjavaa ja vivahderikas. Olen saanut elää pitkän elämän täynnä pettymyksiä.

Eläkeikä on ollut parasta aikaa Suomessa, jossa olen asunut jo 50 vuotta. Lopulta olen saanut kaiken sen, mistä olen taistellut. Minulla on ihana perhe ja erittäin ihana puoliso. Erot on ajat sitten unohdettu ja niistä ei ole ikinä ollut mitään suruja, minua ei ole jätetty, vaan minä ole itse jättänyt. Ja vaikka omia biologisia lapsia ei ole, niin sain miehen mukana kaksi lasta kuusi lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta. Miehellä oli kaksi lasta edellisestä avioliitosta ja tavattuamme hän ei halunnut enää lisää lapsia. Minulla on ollut periaate, lapsella täytyy olla hyvä perhe ja kaksi vanhempaa, mutta kun sopivaa kumppania ei elämässäni ollut silloin, hyvä niin. Suomi on kotimaani ja juuret ovat Eestissä.

Pitää vielä mainita, että onneksi Tallinnassa meidän talomme puutarhassa on kaksi luonnonsuojeltua tammipuuta. Niiden ansiosta saatiin pitää nykyään tontti samankokoisena. Muuten se olisi pilkottu Neuvostoliiton aikana. Olen kasvanut niitten tammien parissa ja aina ihmetellyt, kuinka tukevat ja komeat ne ovat, vaikka ovat kovin vanhoja. Ehkä niistä olen vaistomaisesti saanut hyvän itsetunnon ja kovan tahdon selvitä eteenpäin.