"(...) linnunkynnet koukistuvat, talon katto irtoaa, (...)"

KANAKUORO antaa siivekkäille ratkaisevan osan eläinkunnan koollekäynnissä ja itsetutkailussa. Nämä runot ja aforismit eivät oleta ihmisen pysyvän tutussa pääroolissaan.

Luonnonolentojen keskinäisissä väleissä riittää miettimistä. Löytöretkien aika alkaa vasta, kun sana ei enää somista ryöstöä ja tuhoa.

KANAKUORO jatkaa tekijänsä ympäristötietoisen sanataiteen ainutlaatuista pyrintöä aina vain yllättävämmin tavoin.