Neljännessä runokokoelmassaan Tero Liukkonen luotaa sisäisen ja ulkoisen ilmaston muutoksia. Niiden vääjäämättömyys todentuu sillä hiuksenhienolla rajalla, jossa hetkellinen kokemus hipaisee ajattomuutta. Liukkosen runoudessa monitahoinen tematiikka saa ilmaisunsa kirkkaan yksinkertaisessa kielessä.