Kurkunpään syövän ilmaantuvuus- ja eloonjäämistrendejä tutkittiin 5766 potilaan valtakunnallisessa syöpärekisteriaineistossa. Miesten ikävakioitu ilmaantuvuus pieneni lähes puoleen vuosien 1956 ja 1995 välillä; naisilla ilmaantuvuus oli pieni ja pysyi muuttumattomana. Eloonjäämisluvut paranivat vain hieman. Pohjois-Suomen sairaala-aineistossa (n=353, 1976-1995) miesten ilmaantuvuus pieneni vain huonompiennusteisen alatyypin, supraglottisen syövän, osalta: supraglottisen ja glottisen syövän ilmaantuvuuksien suhde pieneni arvosta 1.4:1 arvoon 0.5:1. Kurkkusyövän diagnostisia viiveitä ja niiden vaikutuksia ennusteeseen ja taudin uusiutumisriskiin tutkittiin 66 potilaan aineistossa. Vain 38%:lla potilaista syöpää epäiltiin jo ensimmäisellä lääkärissäkäynnillä; infektio oli yleisin virhediagnoosi. Viidesosa potilaista jäi ilman jatkolähetettä tai sovittua kontrollia. Potilaasta johtuvan viiveen pituus (mediaani) oli 2 kuukautta ja ammattihenkilökunnasta johtuvan (professionaalisen) viiveen 3 kuukautta; jälkimmäinen oli yli 1 vuoden mittainen 17%:lla potilaista. Yli vuoden professionaalinen viive oli yhtä selvä huonontuneen eloonjäämisen ennustaja kuin se, että tauti oli diagnoosihetkellä levinnyt. Pitkä professionaalinen viive ennusti myös lisääntynyttä taudin uusiutumisriskiä. Lopuksi tutkittiin tiettyjen kudosleikkeistä tehtyjen immunohistokemiallisten värjäysten toimivuutta ennusteen arvioinnissa käyttäen monimuuttujamallia, johon sisällytettiin aikaisemmin merkittävinä pidetyt kasvain- ja potilaskohtaiset ennustetekijät. Levinneen taudin ja primaarikasvaimen supraglottisen sijainnin lisäksi lisääntynyt apoptoosi (ohjelmoitu solukuolema) kasvainkudoksessa huononsi merkittävästi potilaiden ennustetta. Professionaalista viivettä ja apoptoosia voitaisiin jatkossa käyttää apuna arvioitaessa kurkunpäänsyöpäpotilaiden ennustetta ja valittaessa hoitolinjoja