Kun Alfred Kordelinin rahaston edustajat pyysivät minua kirjoittamaan Matti Kuusen elämäkerran, tuskin tajusin, minkälaisen urakan otin. Sitä mukaa kun tutustuin kaikkeen siihen, missä Kuusi oli ollut mukana ja mitä saanut aikaan, en myöskään ole halunnut karsia urakkaa. Niinpä pakinat, pommisuojalaulut ja unohtuneet runot saavat huomiota siinä missä kansainväliseen maineeseen ja akateemikon arvonimeen johtanut tutkijan urakin.

Muurahaispesien sohaisemista Kuusi piti tärkeänä, olivatpa ne professorien, puolueväen tai ammattiyhdistysmiesten linnakkeita. Tätä hän teki lehtien palstoilla, puhujankorokkeilla, järjestöelämän luottamustoimissa. Kulttuuripoliittinen vaikuttaja hän oli paitsi juhlittuna puhujana varsinkin verkostoissaan ja kulisseissa.

Hänen intohimojaan olivat tiede, työ ja tyylitaito. Vuosikymmenisten tutkimusurakoiden rinnalla syntyi eriluonteisia tekstejä tuhatmäärin.

Kuusi oli avomielinen harvoin ja harvoille. Hänen loistava kielikykynsäkin oli avuksi tässä kätkeytymisleikissä. Hän suojautui ironian ja paradoksin asein. Siitä olen iloinen, että saan elämäkerran monien sitaattien avulla tehdä näkyväksi hänen älyään ja leikkimieltään, sanomisen taitoaan ja herkkyyttäänkin.

Tässä vaiheessa hän on kai jo vaivautuneena muotoillut pienen piruilevan kommentin siellä jossakin - otavaisen olkapäillä - ja tämänkin säkeen on mieleeni tartuttanut hänen tekstinsä.

Tellervo Krogeruksen runsaisiin arkistolähteisiin perustuva elämäkertateos keskittyy Matti Kuusen persoonaan ja hänen toimintaansa. Samalla se värittää ja nyansoi kulttuurihistorian kuvaa Kuusen vuosikymmenistä. Matti Kuusen väärentämätön ääni kuuluu vahvana ja virkistävänä.