Teoksessa tutkitaan, miten eri tavoin vammaisiksi luokiteltuja ihmisiä koskevat ajattelu- ja toimintatavat ovat Suomessa muuttuneet 1950-luvulta nykypäivään sekä miten muutoksia on oikeutettu. Vahvasta laitoskulttuurista on siirrytty kohti laitosten purkamista ja hajauttamista, mikä on edellyttänyt uusien hoivan käytäntöjen kehittämistä. Teemoja lähestytään tutkimuksen, ideologioiden ja käytäntöjen näkökulmista.

Teoksessa käsitellään sitä, kuinka tutkimustieto on vaikuttanut vammaisia ja vammaisuutta koskevien instituutioiden ja käytäntöjen perustelemiseen. Siinä arvioidaan kriittisesti vallitsevaksi nousseen keskeisen huolenpidon mallin ominaisuuksia. Lisäksi pohditaan, mitä laitoshoidon purkaminen käytäntöjen tasolla tarkoittaa. Teoksessa tarkastellaan, kuinka huolenpidon ja hoidon normistot ja käytännöt ovat limittyneet syrjinnän ja sorron poliittisiin teknologioihin.

Sitaatti: "Määrien kieli luo moraalista etäisyyttä tutkimuksen kohteena oleviin henkilöihin. Numerot peittävät näkyvistä niiden ihmisten yksilöllisyyden, jota ne kuvaavat. Näin ollen asiantuntijan ei tarvitse kohdata ihmistä henkilökohtaisella tasolla, mikä tekee helpommaksi heidän tutkimisensa." Sonja Miettinen