Musta joulukuun yö jatkosodan aikana vuonna 1943 Rukajärven suunnan erämaassa. "Yön pimeydessä heräsi korpraali Karhu siihen, että kenttävarion kämpässä kuului vieraita ääniä ja tulitikkuja raavittiin. Hänelle selvisi, että viholliset olivat päässeet kämppään. Kylmäverisesti hän makasi liikkumatta laverillaan, siirsi hiljaa kätensä vierellä olevan konepistoolin kahvalle, poisti varmistimen ja tunnusteli sormensa liipasimelle. Korpraali ei ajatellutkaan antautua, vaan päätti yrittää pelastaa vartionsa..."

Tämä oli etulinjan kenttävartioiden erämaataistelijoiden pahin ja jatkuvasti uhkaava painajainen. Miehet joutuivat elämään kolme vuotta äärettömän erämaan keskellä piikkilangoilla ympäröidyissä tukikohdissaan sään armoilla odottaen joka hetki vihollisen seuraavaa kovaa hyökkäystä. Pahimmillaan vain 27 suomalaisista kenttävartion sotilasta joutui omin voimin puolustautumaan yli kahdeksan tuntua lähes tuhat sotilasta käsittävän vihollisosaston suorittamaa vahvasti tuettua hyökkäystä vastaan. "Se oli varsinkin korpea kokemattomille nuorille miehille hyytävän erämaan keskellä loukko, jossa apuvoimia voitiin odottaa vasta tuntien kuluttua ja siihen asti oli pakko taistella jopa viimeiseen hengenvetoon saakka".