Lapsen huostaanoton vaikutukset pitkällä aikavälillä olivat myönteisiä. Äidit kertoivat siitä sanoen, että ”se pysäytti, jouduin selkä seinää vasten, oli pakko katsoa itseä peilistä”. Tutkimuksessa haastateltiin kaksitoista äitiä, seitsemän heistä kaksi kertaa, vuosina 2004 ja 2008. Huostaanoton jälkeen naisten äitiys kuvautui monin tavoin, esimerkiksi haavoitettuna, luovutettuna, eheytyvänä ja voimaantuneina.
Kokemus pysäytti pahan kierteen
Vanhempien kokemuksista lasten huostaanotoista on vähän tutkimustietoa. Hiltusen tutkimuksessa selvitetään äitien kokemuksia ennen ja jälkeen lasten huostaanoton sekä sitä, millaiseksi heidän elämänsä jälkeenpäin muodostui. Lapset otettiin huostaan äitien päihteidenkäytön, parisuhdeväkivallan, mielenterveydellisten ongelmien sekä lasten oireilujen vuoksi.
Usein syyt olivat asioita, jotka olivat jääneet käsittelemättä. Osalla äideistä päihteidenkäyttö lisääntyi tilapäisesti huostaanoton jälkeen. Osa heistä harkitsi tai yritti itsemurhaa. Toimenpide kuitenkin pysäytti monissa tapauksissa pahan kierteen. Esimerkiksi naisten kokemukset parisuhdeväkivallasta päättyivät lasten huostaanottoon.
Äitien menneisyyden traumaattisilla kokemuksilla oli merkittävä vaikutus heidän elämäänsä, naiseuteensa, ihmissuhteisiinsa, äitiyteensä, äitiyden velvoitteista suoriutumiseensa, jaksamiseensa ja lopulta sairastumiseensa.
Kokemuksena voimaantuminen
Äitien voimaantumisen taustalla vaikuttivat lapset, joiden tähden äidit ryhtyivät hoitamaan omaa hyvinvointiaan ja jaksamista ja alkoivat työskennellä itsensä kanssa. He halusivat tulla terveiksi riippumatta siitä, tulisivatko he saamaan lapsiaan koskaan takaisin kotiin. Hyvä yhteistyö sijaisvanhempien kanssa mahdollisti äitien kaipaaman osallisuuden lisääntymisen lapsen elämässä. Tätä ihmissuhdetta ei ole huomioitu eikä hyödynnetty biologisten vanhempien tukemisessa lasten huostaanoton jälkeen.
Äitien vaikeat elämänkohtalot lisäävät ymmärrystä niistä vaikeista kokemuksista, jotka edeltävät lasten huostaanottoa. Traumaattisista kokemuksista voi toipua ja voimaantumisen polkuja on monia. Erityisesti suhteet omiin lapsiin auttoivat jaksamaan elämässä eteenpäin. Myös terapia, uudet ihmissuhteet, usko Jumalaan ja vertaisryhmät voimaannuttivat ja auttoivat äitejä elämässä eteenpäin.
Voimaantumista hidastavia tekijöitäkin löytyi. Vaikeimman kriisin hetkellä he jäivät koko lailla yksin. Tuen ja avun saaminen jäi liian paljon äitien oman aktiivisuuden varaan. Äideistä monikaan ei kokenut saaneensa sosiaalityöntekijöiden eikä omien läheisten myötäelämisen tukea vaikeina hetkinä. Äitien tunnelukot, käsittelemättä jääneet kokemukset vaikeuttivat tuen vastaanottamista. Äitien voimaantumista hidasti myös huostassa olleiden lasten elämään ilmaantuneet ongelmat.
Tutkimuksen tulokset auttavat ymmärtämään äitien kokemuksia ja niitä voidaan hyödyntää palvelujen kehittämisessä.
Hiltunen on valmistunut psykiatriseksi sairaanhoitajaksi vuonna 1995 Keski-Suomen terveydenhuolto-oppilaitoksesta ja kasvatustieteiden maisteriksi vuonna 2006 Jyväskylän yliopistosta. Hän on ollut Sininauhaliiton palveluksessa vuodesta 1996 ensin aluesihteerinä, vuodesta 2002 lähtien hän on työskennellyt Sininauhaliiton hankkeissa kehittäen naiserityistä puhdetyötä Naisten talon johtajana. Tällä hetkellä Hiltunen toimii lapsi-ja läheistyön koordinaattorina Sininauhaliitossa.
Naisten talon asiakkaina ovat päihdekuntoutujat, naiset, äidit ja heidän lapsensa sekä sijoitettujen lasten vanhemmat. Hiltunen on kehittänyt yhdessä työtiiminsä kanssa päihteiden käytöstä kärsiville naisille heidän tarpeitaan vastaavia toimintoja muun muassa äitilapsileirejä ja ryhmätoimintoja. Vuosina 2005–2008 hän kehitti päihteidenkäytöstä kuntoutuvien naisten toipumiseen tarkoitettua Minä kasvan -mallia. Hiltunen on ollut kouluttajana sekä naiserityisen päihdetyön että lapsi- ja läheistyön valtakunnallisissa koulutustapahtumissa.
Abstract
This study explores mothers’ experiences of their children’s custody. The empirical data consists of twelve interviews with mothers with a child custody experience. Seven interviews were conducted twice, in years 2004 and 2008. The purpose of the dissertation is three-fold: 1) to clarify the construction of motherhood before and after the custody; 2) to define what kind of support the mothers received after the children had been placed outside home; and 3) to identify promotive and hindering factors for the empowerment of these mothers. As for the method, this phenomenological study drew on qualitative content analysis.
This dissertation sheds light on the reasons for child custody, as expressed in the mothers’ stories. The most often mentioned reasons for custody decisions were the mother’s alcohol abuse, family violence, mental problems, and the children’s asocial behaviour. The interviews revealed that immediately after the custody, the mothers were left without any specific support. However, later on they were supported in many ways, like through psychotherapy, peer support and other means of rehabilitation.
The interviews showed that these mothers constructed their motherhood in a different way ’during’ and ’after’ the custody process. ’During’ the process, their motherhood was constructed as wounded in many ways, and it was expressed as the mothers’ inability (or limited ability) to take care of both themselves and their children. ’After’ the custody, their construction of motherhood embraced a wider range of definitions and attributes, such as wounded, lost, given up, friend, flourishing, completed, and empowered motherhood.
The interviews revealed several factors for the empowerment of mothers. The mothers were empowered by their own children, peer groups, therapy and treatments as well as by new relationships. The experience of children’s custody made the mothers realise and actually face their reality. Some of them were drawn to rehabilitation, therapy, and peer group support, while some experienced gaining strength from religious faith. In particular, personal relationships, such as to one’s partner, family, or specifically to one’s own children, brought happiness to many mothers.
There were also factors that reduced the mothers’ empowerment: e.g., violent and drug-dependent relationships of mothers, their suicide attempts, and their disappointments and distrust towards child welfare workers. Finally, the mothers were significantly disempowered by not dealing with their traumatic experiences.
