Tarinoiden kertominen on ihmiskunnan ikiaikainen perinne. Professori Tapio “Waari” Lampinen menetti isänsä lapsena. Kuva Aku-isästä kertyi vain toisten kertomasta. Isän sanottiin olleen taitava tarinoiden kertoja.

Poika halusi olla isänsä kaltainen, niinpä hän kehitti itseään tarinoiden muistajana ja kertojana. Muistiin tallentui koettuna ja kuultuna naurattavia ja yllättäviä juttuja vuosikymmenten ajalta. Lukijalle ne tarjotaan yksi kerrallaan.

Tapio Lampisen tarinat kuvaavat hänen varhaisen kotikaupunkinsa Porin perinteistä maailmaa teollisuuskaupunkina. Siellä köyhä herätetään syömään ja kulkukoiran jälkeläinen käyttää julkista liikennettä. Maailmaa muuttaa koulu, johon salaperäisesti ilmestyy kuollut rotta ja jossa opettajat yrittävät selviytyä nokkelien oppilaiden kanssa.
Ylioppilastulva vie kertojan mukanaan. 1960-luvun vauhdikkaassa yliopisto- ja opiskelijamaailmassa puvuntakki katoaa ja kolikot ilmestyvät. Ammattiyhdistyksessä 1970-luvun taistolaiset valmistelevat vallankumousta.

Maailma muuttuu: sortuvassa Neuvostoliitossa lauletaan virttä “Herraa hyvää kiittäkää”. Tiedeyhteisö laajentaa Tapio Lampisen maailman neljän maanosan yli sataan kaupunkiin: Intian Maduraissa hindupapit seppelöivät kertojan. Kalifornian Malibussa suudellaan filmitähtien lailla. Joskus poliisikin yrittää estää kotiinpaluun.

“Outo elämäni” ei ole elämänkerta, mutta on sitä sittenkin — oudolla tavalla.