Kuun Kukkia on kertomus kuolemasta ja kaipuusta. Runollinen tarina on höystetty mystiikalla.

Ikuista nuoruutta palvovassa yhteiskunnassamme kuolemasta on tullut elämän vastakohta: pelottava ja etäinen aihe, jota karsastamme. Todellisuudessa kuolema mahdollistaa elämän. Isoäitini poismeno poikani ollessa parivuotias sai minut jälleen ajattelemaan kuolemaan liittyviä kysymyksiä. Miten keskustella kuolemasta pienen lapsen kanssa? Pohdimme kysymyksiä, mutta mihinkään meillä ei ollut absoluuttisia vastauksia- olimme täysin yhdenvertaisia tässä asiassa- molemmat yhtä tietämättömiä tai viisaita.

Kuningas Herodeksen palatsissa kasvoi yli 2000 vuotta sitten taatelipalmu. Kyseinen taatelipalmu jätti jälkeensä siemenen, joka uinui vuoteen 2005 asti täysin tietämättömänä ympäröivästä ja alati muuttuvasta maailmasta. 2000-luvulla ryhmä arkeologeja istutti pienen siemenen multaan ja hämmästyi: mullasta puski esiin verso. Osa meistä on kuin tuo siemen, joka tipahti taatelipalmusta maahan. Sinne maan syvyyteen se jäi odottamaan jotakin taianomaista, joka puhaltaisi sen henkiin ja kutittelisi sielussa asti. Vasta sitten, kun kutina hellittää ja olemme sulkapuvussamme, näemme maailman todellisena: sellaisena kuin se on tarkoitus nähdä. Vasta silloin olemme täysin vapaita.