Innovaatioympäristöjen kehittämisestä on tullut viime aikoina yksi aluekehittämisen iskusanoista. Erityisesti kaupunkiseudut ovat laatineet ja hioneet innovaatioympäristöjensä kehittämisstrategioita ja pyrkineet kokoamaan monipuolisia innovaatiotoiminnan kehittämispaletteja, joiden avulla tuetaan yritysten ja kokonaisten kaupunkien uudistamista. Yritysten jatkuva uudistamistarve on havaittu myös maaseutualueilla, mutta huolimatta monilla paikkakunnilla tehdyistä panostuksista innovaatioympäristöjen kehittäminen on maaseutualueilla edelleen haastavaa. Olemme pyrkineet tällä raportilla ja sen pohjana olleella Etelä-Pohjanmaan seudun innovaatioympäristöjen kehittämishankkeella palvelemaan ensi sijassa maaseudulla toimivia kehittäjä- ja välittäjäorganisaatioita sekä niissä työskenteleviä aluekehittämisen ammattilaisia. Ajatuksena on ollut tarjota paikallisten innovaatioympäristöjen kehittäjille välineitä arvioida ja pohtia omaa toimintaympäristöään ja sen vahvuuksia sekä tulevaisuuden kehityssuuntia. Tarkastelujen kohteena on ollut eri kehitysvaiheissa olevia innovaatioympäristöjä Etelä-Pohjanmaalta. Näemme kuitenkin, että tarkasteluilla on laajempaa yleistettävyyttä muillakin Suomen maaseutumaisilla alueilla.
Tässä raportissa paikallinen innovaatioympäristö käsitetään instituutioiden, organisaatioiden sekä yksilöiden paikallisten ja ylipaikallisten vuorovaikutussuhteiden kudelmana, joka pyrkii tukemaan ja synnyttämään innovaatioita. Innovaatioympäristöjä on näin ollen usein vaikea nimetä saati rajata kartalle, sillä ne muodostuvat joukosta toimijoita ja toimintoja, jotka voivat sijoittua toistensa maantieteelliseen läheisyyteen, mutta myös levittäytyä yritysten, kehittäjien ja asiantuntijoiden verkostoihin. Lisäksi toimijat ja toiminnot ovat etenkin maaseudulla usein vain osittain liittyneet nimenomaan innovaatioiden kehittämisen tavoitteisiin.
Paikallisten innovaatioympäristöjen kehittämishaasteita tarkastellaan tässä viiden teeman kautta, joita ovat: 1) innovaatioympäristöjen tunnistaminen, 2) kehittämisen keinot, 3) tiedonhankinnan merkitys, 4) verkostojen dynamiikka ja 5) kehittäjien rooli. Raportin punainen lanka muodostuu elinkeinopolitiikan muutoshaasteiden pohdinnasta. Eteläpohjalaiset esimerkit osoittavat, että monilla alueilla on edelleen syytä toimia ”perinteisen elinkeinopolitiikan” keinoin, jotta entistäkin kunnianhimoisemmille osaamisvetoisen kehittämisen toimenpiteille syntyy edellytyksiä. Voidaankin ajatella, että erityisesti maaseutumaisilla alueilla kehittämispolitiikassa kysymys ei saisi olla ”perinteisen elinkeinopolitiikan” ja ”uuden innovaatiopolitiikan” vastakkainasettelusta, vaan herkkyydestä paikallisen toimintaympäristön eri kehitysvaiheiden vaatimien toimenpiteiden ja kehittämisotteiden suhteen. Tässä tehdyn tarkastelun perusteella maaseutumaisten innovaatioympäristöjen kehittämisessä ollaan monien valintojen ristipaineessa tai erilaisten kehittämispainotusten valintatilanteessa.
Hankkeen toteuttamisesta ovat vastanneet Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja Tampereen yliopiston Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö Sente. Toteuttamiseen osallistuneiden lisäksi erityinen kiitos kuuluu hankkeen ohjausryhmälle ja innovaatioympäristöjen toimijoille aktiivisesta osallistumisesta hankkeeseen. Kiitos kuuluu myös tämän raportin oikolukeneelle Sanna Keisaselle sekä raportin ulkoasun luoneelle Minna Hakamaa-Virtaselle.
