Ekosuunnittelu eli ekodesign on suunnittelu- ja johtamismenetelmä, joka sisällyttää ympäristöasiat osaksi tuotekehitystä. Sen avulla voidaan ennakoivasti vähentää, välttää tai poistaa haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka ilmenevät elinkaaren eri vaiheissa: raaka-aineiden hankinnassa, tuotteen valmistuksen aikana, kuljetuksissa, tuotteen käytön aikana tai sen käytöstä poistossa. On laskettu, että tuotesuunnittelulla vaikutetaan jopa 80 prosenttiin tuotteen koko elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista. Ympäristövaikutuksia pystytään suunnittelupäätöksin pienentämään mm. vähentämällä raaka-aineiden kulutusta, pidentämällä elinkaaria, käyttämällä vähemmän haitallisia materiaaleja ja takaamalla tuotteen kierrätettävyys. Jotta ekosuunnittelua saataisiin vauhditettua yrityksissä, on sitä tuotava näkyvämmin esille ja yrityksiä tuettava käytännönläheisesti ekosuunnittelutoimissaan. Valtiolla on vahva ohjausrooli ja mahdollisuus eri toimiensa kautta tukea tätä toimintaa.
Euroopan unionissa on ekosuunnittelua ohjaava direktiivi energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (Direktiivi 2009/125/EC), jota Suomessa toimeenpannaan lailla tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista (19.12.2008/1005). Lisäksi Euroopan komission kiertotalouden toimintasuunnitelma painottaa jatkossa yhä enemmän suunnittelunäkökulmia tuotteiden ympäristövaikutusten pienentämisessä ja kierrätyksen mahdollistamisessa. Tämä vaikuttaa kaikkiin jäsenmaihin, vaikkakin linjausten toimeenpano jäsenmaissa voi erota toisistaan.
Eri kokoisia ja eri toimialoilla toimivia yrityksiä on viime vuosikymmeninä rohkaistu toteuttamaan ekosuunnittelua. Ekosuunnittelun ajureita on kartoitettu laajasti ja työkaluja ja menetelmiä on kehitelty ekosuunnittelun tueksi. Lisäksi myös ekosuunnittelun esteitä, siihen liittyvää regulaatiota ja käyttäytymistieteellisiä konsepteja on tutkittu. Siitä huolimatta ekosuunnittelun lisääntyminen yrityksissä on ollut hidasta.
Hankkeessa tehtyjen yrityshaastattelujen perusteella on pystytty arvioimaan suomalaisten toimijoiden ajureita, haasteita, ekosuunnittelun toimeenpanoa parantavia ja heikentäviä ohjauskeinoja sekä käytössä olevia työkaluja tai niiden puutetta ja ekosuunnittelun systemaattista toteutustapaa tai sen puutetta. Yleisimmät ajurit ekosuunnittelulle ovat yrityksen omat arvot, asiakkaiden vaatimukset, kilpailukyvyn parantaminen ja lainsäädäntö. Yleisin haaste liittyy siihen, että ekosuunnittelu koetaan yhä marginaaliseksi toiminnaksi, mutta lisäksi haasteita on mm. tiedon ja resurssien suhteen, ja yritykset kokevat myös, ettei ekosuunnittelulle ole kysyntää.
Kirjallisuuslähteiden ja haastattelujen perustella on laadittu ekosuunnittelun tiekartta, jonka avulla julkinen sektori pystyy järjestelmällisemmin tukemaan ekosuunnittelua yrityksissä. Tiekarttaa on työstetty myös työpajatyöskentelyn avulla, jossa on haettu mm. julkisen sektorin ja järjestötoimijoiden näkemyksiä. Ekosuunnittelun tiekartta koostuu kahdeksasta eri osa-alueesta, joilla julkinen sektori voi edistää ekosuunnittelun toimeenpanoa yrityksissä.
Tiekartan sisällyttämät osa-alueet ovat 1) Direktiivit ja kansallinen lainsäädäntö, 2) Tiedonvälitys, 3) Koulutus, 4) Työkalut, 5) Tutkimusyhteistyö, 6) Yritysten välinen tiedonvaihto, 7) Kuluttajien informointi, ja 8) Julkiset hankinnat. Tiekartassa on näille eri osa-alueille määritelty toimenpiteitä, joiden avulla valtio tukee vastuullista innovaatiokulttuuria, luo avointa toimintaympäristöä, pyrkii radikaalisti pienentämään haitallisia ympäristövaikutuksia tai jopa tuottamaan ympäristöhyötyjä ja tukemaan systeemistä muutosta.
