Jotta piittaisin ruumiistani, minulla pitäisi olla piittaamisen arvoinen ruumis. Jo pienestä pitäen minä tunsin pelkkää häpeää hyödyttömästä maallisesta majastani. Se ei osannut syöttää, lyödä eikä ottaa kiinni krikettipalloa. Se ei osannut tanssia. Se ei osannut hiihtää, sukeltaa eikä hypätä. Kun astuin baariin tai klubiin, ruumiini ei vetänyt puoleensa ahnaan himokkaita katseita eikä edes lievästi kiinnostuneita vilkaisuja. Siinä ei ollut mitään muuta hyvää kuin toiminta aivojeni polttoainekennona ja sellaisten myrkkyjen kaatopaikkana, jotka saattoivat tuoda minulle nautinnon huumaa ja syitä hilpeyteen. Ehkä koko jutussa on oikeastaan kysymys rinnoista. Tai niiden puutteesta. Kun Stephen Fry aloitti opiskelut Cambridgessa, hän oli aikamoinen lurjus. Hänet oli tuomittu petoksesta ehdonalaiseen vankeuteen, hän oli varastellut ja valehdellut läpi kouluaikansa.Jatkuva kiinni jäämisen pelko kalvoi häntä, eikä hän uskonut koskaan sopeutuvansa.Opiskeluajasta tuli kuitenkin hänen elämänsä käännekohta. Hän tutustui muun muassa Emma Thompsoniin ja Hugh Laurieen ja löysi itsensä esiintymislavalta, viihdyttäjän roolista.Fryn aikakirjat on äärettömän rehellinen kuvaus ajasta, jolloin kaikkien tuntema näyttelijä, älykkö ja koomikko alkoi löytää itsensä ja paikkansa maailmassa. Yksityiskohtaiset paljastukset nuoruusvuosista rakentavat kuvaa syvästi tuntevasta, syvästi itsekriittisestä ja syvällisen nokkelasta nerosta. Loistavasti kirjoitettu elämäkerta on täynnä piinallisia, älyllisiä ja leikkisiä tarinoita, unohtamatta verratonta ajankuvaa sekä brittiläisen kulttuurimaailman läpivalaisua.