Järjestäytyneen suomalaisen kotiseutuliikkeen syntysanat lausuttiin keväällä 1894 Lohjalla. Joukko paikkakuntalaisia ja kesäasukkaita kokoontui keskustelemaan Lohjan historiaa ja luontoa käsittelevän pitäjänkertomuksen toimittamisesta ja julkaisemisesta. Keskeisenä puuhamiehenä oli oppikoulunopettaja Robert Boldt.

Kotiseutuliike sai vaikutteita Saksasta ja Skandinaviasta. Voimistuva kansallisuusaate ja isänmaallisuus tarjosivat sille vankan aatetaustan sekä yhteiskunnan alkava teollistuminen ja kaupungistuminen haasteita. Kotiseututyö kohdistui alkuvaiheessa kotiseutututkimukseen ja museotoimintaan. Kotiseutuyhdistysten ohella nuorisoseurat, yliopiston osakunnat ja maakuntaliitot ottivat ohjelmiinsa erilaisia kotiseututyön muotoja. Myös kansakoulujen opetuksessa kotiseutuoppi sai jalansijaa. Valtakunnallinen keskusvaliokunta perustettiin alalle jo vuonna 1908. Kotiseututyö sai myös tutkimusoppaansa.

Kotiseutuliike oli alusta pitäen sekä yhteiskunnallinen että kulttuurinen liike painopisteen vaihtuessa ajan vaatimusten mukaan. Kansallisen kulttuurin eläessä voimakasta aikaa 1920- ja 1930-luvuilla suunnattiin toiminta vanhaan kansankulttuuriin, sen ominaispiirteiden ja esineistön tallettamiseen. Muuttuvan kulttuurin tuli rakentua lujalle suomalaiskansalliselle pohjalle. Esi-isien työ ansaitsi kunnioitusta. Kotiseutuyhdistyksiä ja –museoita perustettiin eri puolille maata, syntyi laajeneva paikallislehtien ja erilaisten kotiseutujulkaisujen kenttä.

Piia Stenforsin kirjoittama suomalaisen kotiseutuliikkeen historian ensimmäinen osa kuvaa liikkeen syntyä ja kasvua toiseen maailmansotaan saakka. Harri Turusen kirjoittama toinen osa, joka kattaa ajan 1940-luvulta uuden vuosituhannen taitteeseen, ilmestyi jo vuonna 2004. Kokonaisuudessaan suomalaisen kotiseutuliikkeen historia antaa kattavan ja monipuolisen kuvan yhdestä suomalaisen yhteiskunnan keskeisistä henkisistä ilmiöistä 1900-luvulla.