Maahanmuutto on Suomessa melko tuore ilmiö muuhun Eurooppaan verrattuna. Meillä maahanmuutto laajassa mitassa alkoi vasta 2000-luvulla. Vuoden 2010 lopussa vain 4,2 prosenttia Suomen väestöstä puhui äidinkielenään jotain muuta kuin kotimaisia kieliä. Islaminuskoisia on noin yksi prosentti. Kirjan viisitoista haastatteluun perustuvaa tarinaa nostavat kuuluviin äänen, joka harvemmin onnistuu tunkeutumaan julkisuuteen. Maahanmuuttajien elämäntarinat kuuluvat naisille, jotka ovat kotoisin yhdeksästä eri maasta - mm. kansanmurhan ja joukkoraiskausten Bosniasta, sisällissodan Somaliasta ja talibanien ajan AfganistanistaMyös naisten tilanne Suomessa vaihtelee yhtä paljon kuin kotipaikkakunta: on lääkäriä, sosiaalityöntekijää ja kielenopettajaa. Samoin on kielitaidon laita - toiset osaavat suomea tai ruotsia hyvin, jotkut eivät vielä juuri lainkaan. Hellman antaa naisten itse kertoa mutta kuuntelee tarkkaavaisesti. Heidän kohtalonsa ovat koskettavia. Ne saavat miettimään, kuinka on mahdollista, että meillä on varaa antaa inhimillisten resurssien lojua vuosikaudet kesannolla. Miksei sen sijaan anneta näiden naisten tulla suomalaisen yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi. Kirjan tarinat luettuaan ei tiedä maahanmuuttajanaisista kaikkea mutta paljon, paljon enemmän kuin jättäytymällä valtamedian varaan - kaikenlaisista hommafoorumeista puhumattakaan.