Sokka selvitti kansallisen kulttuuripolitiikan juuria ja taidehallinnon kehitykseen vaikuttaneita poliittisia kamppailuja. Sokka nostaa esiin kysymyksen taidehallinnon asiantuntijarakenteiden demokraattisuudesta. Taiteen tukirakenteisiin liittyvien pitkäkestoisten perinteiden ja vuosikymmenien mittaan vakiintuneiden toimintamallien ymmärtäminen on olennaista myös nykypäivän kulttuurihallinnon ymmärtämiseksi. Tuore esimerkki sidosryhmien merkityksestä on taidetoimikuntalaitoksen uudistamissuunnitelmien kohtaama vastarinta. Sokka suosittaa taidehallinnossa omaksuttujen päätöksenteon perusteiden sekä resurssien jakoon liittyvien oletusten avaamista laajempaan keskusteluun.

Suomalaisen taide- ja kulttuurihallinnon perusteet valettiin sivistyneistön järjestöissä organisoidun asiantuntijatiedon varaan. Alakohtaisilla asiantuntijoilla oli jo 1800-luvulla merkittävää määrittelyvaltaa kulttuurin tukivarojen kohdentamisessa. Hyväosaiset asiantuntijat rakensivat järjestelmää omista lähtökohdistaan ja oman ymmärryksensä mukaan, jolloin kouluttamattoman kansan sivistäminen oli keskeinen peruste julkisten taidetukien järjestämiselle. Ajatusta kuvastaen valtion rakennustaiteellisen lautakunnan sihteeri Carolus Lindberg kirjasi maaseutukirkkojen esteettistä laatua kommentoidessaan lautakunnan vuosikertomukseen vuonna 1920, että ”[k]ansamme kykyyn itse arvostella ei voi luottaa”.

Kaikki kulttuuri ei tämän tulkinnan mukaan ollut yhtä tuen arvoista kuin sivistyneistön keskuudessaan arvostamat sisällöt: taiteen tukivarat keskitettiin korkeampaan säveltaiteeseen, kirjallisuuteen, draamaan, kuvataiteeseen ja rakennustaiteeseen. Samalla kansallisvaltion olemusta ja olemassaoloa perusteltiin näiden länsimaihin vertailukohtia luoneiden taidealojen korkeatasoisuudella. Mainituille aloille luotiin valtion taidelautakunnat, jotka vakinaistettiin vuonna 1918 ja niille perustettiin jo varhain myös useita – edelleen eniten julkista kulttuuritukea saavia – kulttuurilaitoksia.

Sokka nimeää Suomeen kehitetyn taidelautakuntamallin korporatismiksi, jolle on leimallista valikoitujen eturyhmien kiinnittäminen valtionhallintoon. Taidelautakunnissa valta kanavoitui etenkin taiteen tunnistamisen ja laatuarviointien kautta. Jo 1920-luvun mittaan lautakuntamalli vakiintui niin pitkälle, että järjestelmän purkaminen tai hallinnon uudelleen suuntaaminen kävi vaikeammaksi. Laajamittaiseen muutokseen ei tämän jälkeen ole käytännössä ollut realistisia mahdollisuuksia ilman toimintaan kytkettyjen eturyhmien jakamaa näkemystä muutoksen suunnasta.
Abstract
This doctoral dissertation belongs to the field of historical sociology. It combines a study of historical and archival sources, readings of earlier historical studies of Finnish cultural policy and different art forms and art organisations, and the theoretical framework of the social sciences. The aim is to explain the development of the Finnish State Art Boards prior to WWII and to answer the following questions: what kind of model for art boards was established in Finland before WWII, and what was the position of boards in the administration of the nation-state

Answers to these main questions are illuminated by means of more precise questions, such as: how was the model of art boards created and what kind of expertise did the boards produce and reproduce, what kind of instruments did they have at their disposal, how did they use power, and what kind of understanding of art and culture did the art boards represent?

Culture is defined here as a realised signifying system, and politics is handled in its four dimensions (polity, -policy, -politicization, and -politicking). Therefore, the importance of the public sphere (Öffentlichkeit) and public action is highlighted. This dissertation consists of four original papers and an ”umbrella” section. Three of the four original papers are articles, one being a monograph. Two of the articles have been published in international peer-reviewed scientific journals, and one in a Finnish peer-reviewed scientific journal.

The monograph was published in CUPORE’s scientific publishing series. The umbrella section contextualises the content of the original papers in a way that sheds new light on the development and particularities of Finnish art policy, positing that the Finnish system of art boards represented corporatism, which has had an enduring impact on the development of Finnish administration and society.