Totuudenjälkeisen keskustelun leimaamana aikana kansalliset myytit ovat entistä ajankohtaisempia. Niiden avulla pidetään yhteiskuntia koossa, mutta ne myös jakavat ihmisiä meihin ja muihin. Kuva suomalaisuudestakin pohjautuu juuriltaan hämäriin mutta sitkeästi eläviin kertomuksiin.
Suomalaisuuden monet myytit jäljittää sotienjälkeisiä myyttejämme historian kirjoissa. Kansakunnan rakennuskaudella syntyi käsitys sisukkaista, hiljaisista ja työteliäistä selviytyjistä, kun taas sodan aikana korostettiin suomalaista soturiluonnetta. Rauhanteon jälkeen oppikirjoja puhdistettiin neuvostovastaisesta sisällöstä ja alettiin korostaa suomalaisten roolia rauhanrakentajina.
Teos osoittaa, että myytit yhteisestä alkukodistamme ja vuosisatojen itsenäisyystahdosta on jo hylätty, mutta niiden tilalle on muodostettu uusia myyttejä esimerkiksi ikiaikaisesta osuudestamme Euroopan perintöön. Globalisoituminen antaa kuitenkin aihetta pohtia suuren kansallisen kertomuksen asemaa. Voisiko kansakuntia määritellä tulevaisuudessa muuten kuin etnisen yhteenkuuluvuuden perusteella?