Paljon erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat monenlaisten kasvatus- ja kuntoutuspalvelujen käyttäjiä. Lapsen ja perheen näkökulmasta kasvatuksen ja kuntoutuksen tulee muodostaa mielekäs kokonaisuus, jolloin arki järjestetään kuntouttavaksi lapsen tueksi. Arjen järjestämistä kuntouttavaksi edistää toiminnan perusteiden määrittely. Tällöin eniten kehitettävää on paikallisen tason suunnitelmassa.- Asiantuntijaverkoston tai hoitoketjun sijaan lapselle tulisi rakentaa toiminnallinen verkosto, aihetta väitöskirjassaan tutkinut Salla Sipari sanoo.Sipari havaitsi, että hyvää kasvatusta ja kuntoutusta ei välttämättä ennusta ammatillinen osaaminen, vaan yksilöllinen työorientaatio, tahto ja asenne yhteistoimintaan. Siihen tarvitaan osaamisen jakamista ja kuntoutuksen asiantuntemusta. Kasvatuksen ja kuntoutuksen kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa ja yhden osan puuttuessa tai muuttuessa muutkin osat muuttuvat. Kokonaisuus on rakennettava yhteistoiminnallisesti keskustellen, lapsi- ja tilannekohtaisesti.Sipari tutki asiantuntijoiden keskusteluita paljon erityistä tukea tarvitsevien lasten arjesta. Hän kuvaa tutkimuksessaan lasten kasvatuksen ja kuntoutuksen yhteistoiminnan kulttuuria ja sen rakentumista perusteluineen, ristiriitoineen ja muutoksineen.Tutkimukseen osallistui yksitoista monialaista ja -organisatorista paikallisen tason ryhmää eri puolilla Suomea. Tutkimukseen osallistuneet asiantuntijat edustivat 11:ää eri ammattiryhmää (mm. lääkäri, terapeutti, opettaja) ja lasten vanhempia.Lasten kasvatuksessa ja kuntoutuksessa kuntouttava arki ei ole itsestäänselvyys. Se ei tarkoita ammattilaisten antamaa ohjausta arjen hyvistä käytännöistä erityistä tukea tarvitsevalle lapselle ja hänen perheelleen. Lapsen arki pitää järjestää kuntouttavaksi siten, että käydään keskustelua yhteisen toiminnan tarkoituksesta, sisällöstä ja periaatteista huomioiden palvelujärjestelmä ja yhteiskunnalliset muutokset.Lasten kasvatuksen ja kuntoutuksen toimintatavoista keskusteltaessa yhteistä toimintaa rakennettiin velvollisuuksien, vastuiden, oikeuksien ja tehtävien määrittelyn kautta. Näkemykset toimintatavoista olivat erilaiset yksilöllisen ja yhteisöllisen toteutuksen suhteen. Yhteinen näkemys muodostui kolmitasoisen (valtakunnallinen, paikallinen, yksilöllinen) suunnittelun ja sitoutumisen suhteen. Arvokeskustelua käytiin arkisten ja päivittäisten asioiden yhteydessä. Arvokeskustelussa korostui keskustelu erityisen ja normaalin tuen suhteesta ja siitä kumpaa tulisi painottaa erilaisissa tilanteissa. Lapset ovat erilaisia, mutta eivät eriarvoisia.Ristiriidat kuvaavat ajattelutapojen muutoksen tuomia jännitteitä sekä erilaisia toimintatapoja käytännössä. Lapsen, vanhempien ja ammattilaisten lisäksi palvelujärjestelmällä on merkittävä rooli kuntouttavan arjen järjestämisessä.- Asiantuntijoiden mukaan palvelujärjestelmä ei aina tue kuntouttavaa arkea. Järjestelmä muuttuu hitaammin kuin kasvatuksen ja kuntoutuksen ajattelumallit. Palvelujärjestelmän tulisi olla dynaaminen ja vastata jatkuvan muutoksen tuomiin haasteisiin. Palveluiden tulee olla muunneltavissa yksilöllisissä tilanteissa ja erilaisissa konteksteissa. Lisäksi palvelujärjestelmän kokonaisuuden hallinta ja soveltaminen ovat sektorikohtaisia ja puutteellisia, Sipari huomauttaa.